Helleruokien parhaita ovat  kylmät sopat, liettualainen saltibarsciai ja bulgarialainen tarator. Taratorista jätän yleensä veden ja öljyn pois, mutta saksanpähkinää en koskaan, vaikka pähkinättömiäkin reseptejä löytyy.
Saltibarsciaista vasta monta versiota löytyykin, mutta tein omani samalla reseptillä kuin viime vuonnakin
Venäläisestä okruškasta olen syönyt kaljaan tehdyn version, josta en pitänyt.
Ja tietysti on hämäläinen talkkuna ja piimä. Sitä tarjosin kerran yhdelle ulkomaalaiselle tuttavalle, joka totesi, että hm, sement. Ja pakko tunnustaa: itsekin pidän tätä sementtimäistä enemmän virolaisesta talkkunasta kamasta. Se on suomalaista rapeampaa.

Katiskassa oli aamulla suutari, joten lämmintä ruokaakin voi olla pian listalla. Ei kyllä ihan heti. Aikaisemmin en ole uittanut suutareita päiväkaupalla puhtaassa vedessä mudanmaun poistamiseksi. En kyllä ole mitään häiritsevää mudanmakuakaan huomannut, mutta nyt kun on sisar vieraana, liottelen vieraskoreasti päivän.
Berliinin hienoissa kalakaupoissa karppeja - ja luultavasti suutareitakin - myytiin isoista akvaarioista, joista voi osoittaa omansa. Ihmiset uittelivat silti joulukarppejaan varmuuden vuoksi vielä pari päivää kylpyammeessa.
Olen savustanut ja paistanut suutaria uunissa, mainio siitä tulisi Karpfen blau-tapaan keitettynäkin. Sisar saa päättää.

Järvistä puheen ollen: sanoin meneväni juhannukseksi Suur-Saimaalle, mutta paikallista lehteä luettuani ymmärsin, että oikea termi olisikin Ylä-Saimaa. Kyllä Paasselän laidan saarista aukevat sellaiset näkymät, että ei niitä täällä koti-Hämeessä.  Menköön nyt vielä savolaisten maisemien kehuminenkin virolaisen talkkunan perään.