Kun lähdin täältä edelliskerralla, tuomet olivat alkamassa kukkia. Eivät kuitenkaan ehtineet, tuomenkehrääjäkoi oli nopeampi – varmaan lämpimistä ilmoista johtuen. Kymmenien metrien mittainen aidanne on paljas ja hopeanhohtelevaan pussiin kudottu. Toukat laskeutuvat pitkinä köysinä lähiympäristöön, lähellä olevat kuuset ovat kohta pussissa, talon rännikouruista roikkuu toukkaköysiä. Naapuri on sitä mieltä, että tuomista pitäisi päästä eroon. Ei oikein realistinen ehdotus, tonttia on runsas hehtaari ja täällä kasvaa kymmeniä tuomia sattuneesta syystä.

Koit ovat alkaneet olla jokavuotinen riesa ja rupesin jo googlailemaan. Pari vuotta sitten nimerkki ekomisu kysyi varovasti, voisiko tuomenkehrääjäkoista jotenkin päästä eroon ja sai nimimerkin Lautakangas hiiltymään: Parahin ekomisu, et ehkä tiedä, että tuomenkehrääjäkoi on osa Suomen luontoa, eikä hitustakaan haittaa luonnon elämää. Ole siis aivan huoleti. Uudet tuomenlehdet puhkeavat loppukesällä ja puu jatkaa elämäänsä aivan normaalisti. Todennäköisesti ensi kesänä (ei todennäköisesti moneen vuoteen) tuomenkehrääjäkoin toukista ei ole hajuakaan. Tuo miltei hysteria on aika käsittämätöntä, mutta kertoo sen miten kauas nykyurbaani on eksynyt elättäjästämme luonnosta. Luonnon omat tasapainottajat hoitavat homman, jollei ihminen ryhdy sen toimintaa soosaamaan.

Sympatiani ovat ekomisun puolella. Saattaisin ruveta jo kohta soosaamaan, jos olisi jokin vaivaton, toistaitoiselle sopiva tapa.