001-normal.jpg

Kesän viimeinen matto on pesty vävyn jätelaudasta nikkaroimalla ergonomisella pesupöydällä. Pestessä maton hankinta-aika muistuu aina mieleen.  Mattoon ei liity sellaista sukuhistoriaa kuin Ragni Malmsténin Riepumattoon, mutta kansatieteellistä arvoa alkaa olla jo minunkin muisteluillani. Havahduin tähän puoleen muutama vuosi sitten, kun koulukaveri kertoi joululehtitarinansa.

Paikallinen joululehti oli pyytänyt häntä kirjoittamaan vanhan ajan joulusta ja hän lähti etsimään haastateltavia vanhuksia. Niitä ei enää löytynyt ja kun ystävätär raportoi asiasta lehden nuorelle toimittajalle, tämä sanoi iloisesti: ajattelinkin, että sinä itse muistelisit 50-luvun jouluja. Ystävätärtä ja minua nauratti. Siis me, tosin murrosiän jo jokin aika sitten selättäneet tytötkö olemme nuorison silmissä perimätiedon haltijoita!

Mattokutomo Helsingin ydinkeskustassa

1979 vauva oli tulossa ja yksiö Kalliossa vaihtui kaksioon Roihuvuoressa, lehtevässä pihapiirissä sivukadulla. Tilava kaksio, pitkä amme ja silti kylpyhuoneessa tilaa pesukoneelle. Tässä viihtyisimme pitkään ja siksi tavaroiden pitäisi olla käytännöllisiä ja kestäviä, vaikkei kalliita. Aloitin makuuhuoneen matosta, sehän olisi pitkäikäisin tekstiili.

Yrjönkadun mutkassa, paikalla jossa nykyisin sijaitsee hienoja, varmaankin kalliita vuokria maksavia erikoisliikkeitä, oli mattokutomo. Useampi työntekijä loukutti siellä mattoja ja omistaja esitteli tuotteita silminnähden ylpeänä. Hän kertoi materiaaleista ja siitä, miten kuteet värjättiin heidän toiveittensa mukaan tehtaalla, eivät takuusti päästäisi väriä. Vakuutuin ja päädyin mattoon, joka oli kudottu kolmella värillä, kolmella sukkulalla ilmeisesti, ja mattoon oli saatu aikaan tietty värin häivytysefekti. Kanervan kukintoa ja vähän varttakin, minusta näytti. Kanervikko makuuhuoneeseen tuntui hyvältä ajatukselta. Kude oli trikoota ja matto tiivis, mutta kevyt.

Asunto tosin vaihtui seitsemän vuoden päästä ja mattokin on useiden asunnonvaihtojen seurauksena eläköitynyt tänne maalle, mutta ei siksi, että laadussa olisi jotain vikaa. Matto on hyvässä kunnossa, jopa kaikki hapsutkin ovat ehjät.

Pohjoismainen perinne?

- Räsymattoja on kudottu Suomessa  jo yli 200 vuoden ajan ja niistä on tullut erottamaton osa suomalaista kansanperinnettä, todetaan Johanna Aution Eija Rasinmäen tuotannosta tekemässä gradussa. Löytyi, kun mietiskelin, kuinka laajalle räsymattoperinne ulottuu ja ryhdyin googlaamaan. Siitä en löydä tietoa, onko kysymys pohjoismaisesta perinteestä, niin kuin arvailen. Ainakaan itse en muista nähneeni räsymattoja missään Keski- tai Etelä-Euroopassa.

Eija Rasinmäen matot aikanaan muuten syrjäyttivät kanervikon yhden muuton yhteydessä, kun värimaailma muuttui. Rasinmäen mattoja pesin yhtenä vuonna virtaavassa vedessä ja toinen niistä hävisi virran mukaan. Katkeruus kömpelyydestäni vaikuttaa näköjään vieläkin, sillä voin edelleen muistaa hävinnen maton nimenkin: Bauhaus-portaat.

P.S. Ihan pakko lisätä tämä linkki!