Kävin tänään katsomassa pientä  tyttöä, joka teki minusta eilen mummon. Pidin sylissä, hivelin varovasti poskea ja annoin pienen nyrkin kiertyä sormeni ympärille.

Eilisestä Hesarista luin ranskalaisen filosofin Elisabeth Badinterin haastattelun ja pidin joitakin hänen ajatuksiaan kohtalaisen outoina, vaikka taustalla olevat tasa-arvotavoitteet ymmärsinkin.
Badinter näkee äidin ja lapsen edut vastakkaisiksi ja on sitä mieltä, että "viattomasta vauvasta on tullut miehisen sorron liittolainen". Ranskassa äitiysloma on kolme kuukautta ja miehet osallistuvat kotitöihin ja lastenhoitoon meikäläisiä vähemmän - selviä sorron piirteitä, mutta vauvanko vika?
Badinter kauhistelee  pohjoismaisen äitiysloman pituutta ja näkee sen uhkana äidin ammatilliselle uralle. Ja pohjoismaiset imetysluvut - 90 % äideistä imettää - ovat hänen mielestään stalinistisia, painostuksen tulosta! Ranskassa pidetään parisuhdetta lasta tärkeämpänä ja rinta kuuluu enemmän miehelle kuin lapselle, ajattelee kuulemma ranskatar, joka on maailman imetystilastojen hännillä.
Hm - ettei olisi noin ajatteleva ranskatar itse "miehisen sorron liittolainen"!

Itse koin puolen vuoden täysimetyksen isona helpotuksena arkeeni: ei pullojen ja tuttien huoltoa, ei vastikkeiden ja lisäravinnon ostosmatkoja, ei ruokien lämmitystä; ruoka ja ruokailuvälineet olivat aina käytettävissä, sopivassa lämpötilassa ja aina mukana, kesäpaikassa syrjäkylilläkin. Aikaa säästyi.
Totta tietysti, imetys on pelkästään äidin hommaa. Mutta isä voi sitten keskittyä vastaavasti enemmän lastenhoidon muihin puoliin.
Olen mielissäni, että tyttäreltäkin näyttää tämä stalinistinen käytäntö onnistuvan. Niin paljon se helppottaa äidin arkea, jossa kaikenlaisia paineita kyllä riittää.