- Mä oon Berliinissä, mä en voi puhua! kiekaisi nainen ratikassa Hakaniemen torin kohdalla kännykkäänsä Kanerva Cederströmin Erikoisia tapauksia filmissä.
Pakko ihailla - minulta ei tuollaista olisi syntynyt! Miten vastaanpanematonta, nokkelaa, ehkä kohteliastakin, ainakin aikaa ja hermoja säästävää! Ja ympäristöystävällistä - vaikka ihan hirveästi minua ei kyllä häiritse muiden kännykkään puhuminen, josta viime aikoina on lehdissä valiteltu.

Mutta viihdyttävämpää tuollaista on kuulla kuin esimerkiksi, että minä en voi nyt juuri puhua, akku on melkein lopussa ja  odotan yhtä tärkeää puhelua, joo joo, tottakai tämäkin on tärkeä puhelu, mutta kun minun pitäisi saada ilmoitus siitä, missä tämä iltapäivän kokous pidetään, johon juuri olen menossa...no tietysti yleensä, mutta kun siellä on remontti ja ne ei osanneet sanoa, missä se...no tällä kertaa nyt joka tapauksessa on niin...ole nyt kiltti ja lopeta tai minun täytyy katkaista tämä puhelu...no hyvä, sanotaan nyt sitten vaikka niin, äläkä enää muutenkaan soita, meillä ei ole mitään keskustelemista, tästä tulee vain riita, minä en halua puhua sinun kanssasi...