Hilta ol seihtemän, ku äitisä kuol. Isä ol kiertävä suutari. Laittovat Hiltan piiaks rikkaisii taloloihi. Hoiti lapsia ja sellast. Ja kiers sitte koko ikäsä piikana, pes pyykkiä taloissa. Ei olt ommaa asuntoo. Yhen talon emäntä lupas huoneen, sit ku tää jääp eläkkeelle. Sillon se ol kaikilla kuuskymmentäviis, ei ollu mittää näit tämmösii. Mut emäntä ei sitte olt tietääkseenkää, kun aika tul. Ei olt Hiltalla mittää paikkaa. Mie otin sen meille, yläkerran pikkuhuoneeseen. Siirrettiin tyttären sänky ja tavarat sielt siihe tasanteelle, sie tiiät.
Yhtenä päivänä, kun mie tulin töistä, Hilta istu yläkerra rappusil. Sano, että piätä särköö kovast ja koko päivän on olt oikeen huono olo. Mie hain sellasen naisen, joka ol täällä ensavunantajana. Sano, että pittää saaha Hilja sairaalaan. Vietii. Seuraavana päivänä kuol. Ol tult verevuoto aivoloihi.
Vuuven kaks asu meillä.

Nuor naine pojan kans tul pyytämää, jos naapurin Salli ottas pojan kesäks. Salli ei ennää jaksant ja naine tul kysymää miulta, jos mie ottasin. Ol sellanen yksinäine laps. Pitäs saaha johonkii, jotta äet pääsis töihe. Lupas kolme sattaa. No, mie otin, sellanen hiljane, nöyrä poika. Syksyllä saivat naapurpitäjän lastenkoin remontin valmiiks. Sieltä tul syksyllä naine hakemaa. Äitii ei näkynt. Enkä mie oo vieläkää saant niitä kolmeesattaa.

Terveisiä Savosta.
Näin siellä myös Verikännykät, ensin tv:stä, sitten unessa. Matkalukemisena oli Elina Hirvosen  Kauimpana kuolemasta. Hieno juttu, minuun iski ihan eri lailla kuin Nenäpäivä, joka jäi minulta kyllä kesken.

Mutta kovin hitaasti maailma paranee - jos ollenkaan.

*Pieniä julmia tarinoita oli yksi mielisarjakuviani. Tämän linkin takana on neljä maistiaista aiheesta

Savossa ei muuten ollut puoliakaan siitä lumesta, mitä täällä Helsingissä näyttää olevan.
Mihinkähän sitä vieraat saavat autonsa, kun kadunvarsi on korkeita lumikasoja täynnä?