Suomalaisugrilaisten - ehkä muidenkin - kansojen muinaisuskoissa kerrotaan sielulinnuista; sieluista jotka tulevat tuonpuoleisesta tapaamaan läheisiään linnun hahmossa.
Mutta onko sieluperhosia - meille perhosten ystäville?

Yhtenä päivänä pihassa alkoi pyöriä jokin sinisiipi. Yritin lähestyä sitä kännykkäkameralla, jos vaikka kuvasta pystyisin tarkemmin määrittämään lajin. Mutta aina kun toin kännykän tarpeeksi lähelle, se lehahti lentoon. Seuraavana päivänä se oli taas siinä ja tuskin olin saanut kännykän kaivetuksi taskusta, kun se lehahti jalalleni ja pysyi siinä pitkään. Siivet supussa kylläkin, joten määritystä ei minun taidoillani pystynyt tekemään.

Mustikkametsässä ympärilläni alkoi pyöriä metsänokiperhonen. Niin kaunis ja kirkasvärinen - rupesin juttelemaan sille lempeästi. Ennen pitkää se lehahti vasemmalle kämmenselälleni. Ensin poimin marjoja vain oikealla kädellä, mutta sitten rupesin nostelemaan varpuja myös vasemmalla, eikä se häiriintynyt. Metsänokiperhosten pitäisi muuten olla harvinaisia näin parittomina vuosina.

Olen viehättynyt erityisesti lentävistä eläimistä, perhosista ja linnuista. Ne hallitsevat elementtiä, jota itse en mitenkään voi oppia hallitsemaan muuten paitsi käyttämällä insinöörien tekemiä laitteita.

Luen parhaillani Timo Airaksisen Hulluuden houkutusta - edellä olevasta voi ehkä päätellä otsikon houkutuksen minulle.
Ja totta, tunsin metsässä oloni oikein onnelliseksi luettuani teorian elämän painosta ja keveydestä ja siitä, miten onnettomuus syntyy pyrkimyksestä keskitien kohtuuteen. Liian pitkä juttu selitettäväksi, suosittelen kirjaa. Kirjahan on viimeinen osa Airaksisen onnellisuustrilogiaa.