- Kuka osaa käyttää tietosanakirjaa? rehtori kysyi. Toisella luokalla lukujärjestykseen tuli historia ja sitä opetti rehtori. Minä nostin käteni ja katsoin ympärilleni. Kenenkään muun käsi ei noussut. Outo juttu - mistähän ne saivat tietonsa esimerikiksi sukupuolielämästä? Minun mielisivuni tietosanakirjassa oli kylläkin Jalokivet. Minusta tulisi geologi ja etsisin jalokiviä. Mieluiten ehkä smaragdeja, ne olivat niin kauniin vihreitä kuvan mukaan.
Rehtori kaivoi käsilaukusta avaimet.
- Menepäs kirjastoon ja selvitä, mikä oli Rosetten kivi ja kuka oli Champollion. Tulet sitten takaisin ja kerrot meille.
Koulun kirjasto ylimmässä kerroksessa oli yleensä lukittu. Kipitin innoissani portaat ylös ja avasin oven. Tietosanakirja oli kuulemma heti oikealla ovesta, toisella hyllyllä.
Rosetten kivi löytyi helposti. Se oli se kivi, josta Champollion oppi lukemaan hieroglyfejä - ja siitä Rosetten kivi-kohdasta jo näki senkin, miten tämä Shampoljoon kirjoitettiin.

Siitä on jo runsaat viisikymmentä vuotta, mutta muistan kyllä, mikä oli Rosetten kivi. Vaikka iso osa paljon tärkeämmistä nimistä on sulanut muistista. Rehtori hallitsi näköjään didaktiikan käytännöt. Rauha hänen tomulleen.

Autottomana ihmisena isän ja äidin haudalle pääsy olisi minulle vaikeaa, heidät on haudattu hämäläispitäjän perhehautaan. Äidin puolella ei ollut sellaista hautausmaakäyntien perinnettä kuin isän puolella. Ehkä osin siksi, että hänen isänsä ja isovanhempansa ja sisaruksistakin pari jäi Kannakselle.
Isänäidin elämänohje minulle ja sisarelle taas oli: hoilatte isän ja äilen haulan hyvin ettekä jätä itteenne vanhoikspiioiks. Siitä syntyi mielikuva, että se hautausmaapuolikin oli näitä hommia, joita tehtiin ensi sijassa siksi, ettei ihmisekkin imehtelis, niin kuin mammalla myös oli tapana sanoa.

Pistän kynttilän palamaan kotona. Tulee tähän vuodenaikaan mukava tunne.