Helsingissäkin on kunnon hanki. Sitä katsellessa olen ajatellut Miinä Äkkijyrkkää ja kyyttöjä, joiden olisi 1.1. 2009 lähdettävä Skatan tilalta. Kerrotaan, että muuta paikkaa ei ole löytynyt, joten hankeenko? Äärimmäisenä ratkaisuna voi olla lehmien lopetus. Nämä esi-isiämme vuosisatoja ravinneet eläimet ovat sitkeitä, mutta tuskin pärjäävät Suomen talvessa sentään ulkosalla. Sama koskenee emäntäänsä.
Emännällä on tunnetusti taiteilijatemperamentti, jolla byrokratiakuvioissa joutuu umpikujiin. Lasse Naukkarisen hienosta Miinavaara-filmistä sai jonkinnäköisen käsityksen aiheesta. Mutta itse asia, ihmisen työn tärkeys, pitäisi nähdä sellaisen läpi.
Alkuperäiskarjat ovat minusta historiallisiin arvorakennuksiin rinnastettavia, eläviä muistomerkkejä menneisyydestä. Jotkut ihmiset, kuten Äkkijyrkkä, pitävät karjaa hengissä elämäntyönään ja pääosin omalla kustannuksellaan. Itse asiassa olemme moraalisesti velkaa näille ihmisille, tukea heitä kuuluisi eikä simputtaa. Ihmisten, jotka päätöksillään vievät elämisen mahdollisuudet näiltä ihmisiltä ja eläimiltä, täytyy mieleltään olla samaa joukkoa niiden kanssa, jotka tuikkaavat suojelurakennuksia tuleen.
Koskettavan kuvauksen Miinan merkityksestä muulle alkuperäiskarjaväelle googlasin Ilmari Majurin kotisivuilta.
Äkkijyrkän töistä pidän erityisesti autonromuista tehdyistä peltiveistoksista. Eläinten tuntemus ja vivahteiden havainnointi tulee niissä erityisen upeasti näkyviin. Miten luontevan lehmämäisiin asentoihin Äkkijyrkkä on kokonaiset autonkoritkin saanut asettumaan!
Yleisönosastonkirjoituksissa taiteilijaa on hätistetty jonnekin Sonkajärven suuntaan. Ymmärrän, että taiteilija asuu mieluummin siellä, missä on taideyhteisökin on. Ja missä on vähemmän sellaista maaseudun ”yhteisöllisyyttä”, josta löytää hyytäviä esimerkkejä, kun googlaa alkuperäiskarjaihmisten nimillä ja lukee lehtijuttuja.
Ja mitä niin ihmeellistä Skatalle on suunnitteilla, että ainutlaatuinen karja ei voi jäädä maisemaa komistamaan? Asiaa koskeneessa nettikeskustelussa vasta-argumentit näyttivät tulleen lähinnä koiran ulkoiluttajilta ja harrastajakalastelijoilta, joiden piti kierrellä mielestään liikaa.
Muodollisestihan oikeuden päätös on olemassa. Ja ehkä kaupungilla on jotain suunnitelmia, joista ei vielä ole tietoa. Kuulin, että Miinan tukijat aikovat vielä vedota kaupunginvaltuustoon, että lehmät voisivat jäädä paikalle edes laidunkauteen asti.
Maatiaskanana olen tietysti maatiaislehmien puolella, Miinan lehmien ja myös vankiloiden lakkausten vuoksi uhattujen alkuperäisrotuisten lehmien. Oliko suunnitteilla mielenosoitus? Kanan sisäinen sotaratsu alkoi korskua eläimellisesti ja suunnitella mukaan menoa.
Emännällä on tunnetusti taiteilijatemperamentti, jolla byrokratiakuvioissa joutuu umpikujiin. Lasse Naukkarisen hienosta Miinavaara-filmistä sai jonkinnäköisen käsityksen aiheesta. Mutta itse asia, ihmisen työn tärkeys, pitäisi nähdä sellaisen läpi.
Alkuperäiskarjat ovat minusta historiallisiin arvorakennuksiin rinnastettavia, eläviä muistomerkkejä menneisyydestä. Jotkut ihmiset, kuten Äkkijyrkkä, pitävät karjaa hengissä elämäntyönään ja pääosin omalla kustannuksellaan. Itse asiassa olemme moraalisesti velkaa näille ihmisille, tukea heitä kuuluisi eikä simputtaa. Ihmisten, jotka päätöksillään vievät elämisen mahdollisuudet näiltä ihmisiltä ja eläimiltä, täytyy mieleltään olla samaa joukkoa niiden kanssa, jotka tuikkaavat suojelurakennuksia tuleen.
Koskettavan kuvauksen Miinan merkityksestä muulle alkuperäiskarjaväelle googlasin Ilmari Majurin kotisivuilta.
Äkkijyrkän töistä pidän erityisesti autonromuista tehdyistä peltiveistoksista. Eläinten tuntemus ja vivahteiden havainnointi tulee niissä erityisen upeasti näkyviin. Miten luontevan lehmämäisiin asentoihin Äkkijyrkkä on kokonaiset autonkoritkin saanut asettumaan!
Yleisönosastonkirjoituksissa taiteilijaa on hätistetty jonnekin Sonkajärven suuntaan. Ymmärrän, että taiteilija asuu mieluummin siellä, missä on taideyhteisökin on. Ja missä on vähemmän sellaista maaseudun ”yhteisöllisyyttä”, josta löytää hyytäviä esimerkkejä, kun googlaa alkuperäiskarjaihmisten nimillä ja lukee lehtijuttuja.
Ja mitä niin ihmeellistä Skatalle on suunnitteilla, että ainutlaatuinen karja ei voi jäädä maisemaa komistamaan? Asiaa koskeneessa nettikeskustelussa vasta-argumentit näyttivät tulleen lähinnä koiran ulkoiluttajilta ja harrastajakalastelijoilta, joiden piti kierrellä mielestään liikaa.
Muodollisestihan oikeuden päätös on olemassa. Ja ehkä kaupungilla on jotain suunnitelmia, joista ei vielä ole tietoa. Kuulin, että Miinan tukijat aikovat vielä vedota kaupunginvaltuustoon, että lehmät voisivat jäädä paikalle edes laidunkauteen asti.
Maatiaskanana olen tietysti maatiaislehmien puolella, Miinan lehmien ja myös vankiloiden lakkausten vuoksi uhattujen alkuperäisrotuisten lehmien. Oliko suunnitteilla mielenosoitus? Kanan sisäinen sotaratsu alkoi korskua eläimellisesti ja suunnitella mukaan menoa.
Kommentit