Ei iloa monta ihmislapselle suotu ja vanhan ihmiset ilot etenkin harvenevat ja tulevat vaikeammin saavutettaviksi. Iloistani iso, aina tarttumisetäisyydellä oleva ja sitä paitsi enimmäkseen ilmainenkin on tämä: laitetaan takki niskaan ja lähdetään näyttelyihin. Kun seisoo töiden edessä, mieli tyhjentyy kaikesta muusta.

Vajaassa kahdessa viikossa olen nähnyt mm. Gallerie Forsblomin uudet muhkeat tilat ja Carolus Enckellin tyylikkäät, kylmät, kirjainten inspiroimat työt.
Ehdin myös nähdä Taidesalongissa Rafael Wardin näyttelyn, parhaan mitä ikinä Wardilta. Tuli oikein hyvä olla, töistä suorastaan virtasi lämmittävää energiaa:



Akseli Gallén-Kallela -näyttely on tietysti ainutlaatuinen, mutta enemmän vaikutuin alakerrassa olleesta Tretjakovin 1900-luvun alun taiteilijoita esittelevästä näyttelystä. Kandinskin töiden näkeminen synnyttää minussa aina värinää. Aristarh Lentulov oli uusi tuttavuus. Ajattelin, että varmaankin myös Kandinskystä vaikuttunut taiteilija. Mutta kun googlasin, luinkin, että Kandinski ja Malevitsh olivat päinvastoin saaneet vaikutteita Lentulovilta. Kandinskyn ja Gallén-Kallelan välillä muuten on yhteys, josta todisteena näyttelyssä on Kandinskyn työ Kullervon sotaanlähtö.

Amassa on Arto Korhosen miesten vaate -teemainen näyttely, valtavan taidokkaita akvarelleja ja todella mainio video, jossa Eero esittelee vaatekaappiaan. Otin sen puoliksi parodiana naistenlehtien vaatekaappiesittelyistä, mutta toisaalta siinä oli haikeanhumoristista nostalgiaa ja menneen maailman asenteita, omiakin: ei mitään uutta, jos vanha käy. Vaikka sehän nyt vasta tätä aikaa on.

Myös Kalhama&Piipon uudet tilat on katsastettu ja Jukka Korkeilan rosoisen ekspressiviset, ihmisenhajuiset työt.
Tiloissa näkökenttäni alkoi sumeta ja varmistin galleristilta, että kysymys oli savukoneesta.
Minulla oli repussani nimittäin silmälääkärin kirjoittama paperi, jonka kanssa pitäisi mennä nopeasti silmäklinikan päivystyksiin, jos viikonlopun aikana näkökenttään tulee varjo. Toisesta silmästä laserointiin verkkokalvon repeämä ja jälkitarkastuksessa toisessakin todettiin verenpurkauma, joka saattaa myös muuttua repeämäksi.
Näön menetys olisi pahin painajainen, minkä voin kuvitella.

Marilalle ihan oma luku...

Helsingin Sanomissa oli aamulla aika hurmioitunut arvio Korjaamon Galleriassa olevasta Heikki Marilan näyttelystä. Eikä mielestäni liioiteltu, kukkamaalaukset olivat huikeita:

Marila on ollut mielitaiteílijoitani aina siitä asti, kun näin hänen ekspressiiviset, ironisilla nimillä varustetut suuret omakuvansa. Omakuvan Johannes Kastajana osti Helsingin kaupunki:Minä olisi ehkä ostanut Omakuvan lyötynä, mutta omakuvat kusipäänä ja paskiaisena olivat myös vaikuttavia - muutenkin kuin niminä. Nimistä minua ilahdutti erityisesti Omakuva länsimaisena miehenä. Oli ihan kuulevinaan naisäänen huutelevan noita nimityksiä kohtalaisella volyymilla. Marilan kartatkin olivat hienoja. Aiheissa siis on löytynyt ja luulen että Mäcklinin huoli siitä, että Marilan ura hirttyisi jotenkin pelkkiin jättikokoisiin kukkiin on turha. Nyt sitten odottamaan Garnegie Award-näyttelyä, Marilahan sai pääpalkinnon.