Kaikenlainen sato näyttää olevan korjuuvaiheessa samanaikaisesti. Vadelmia on pakkasessa jo 27 litraa ja lisää saisi vaikka kuinka. Mutta mustat viinimarjatkin pitäisi poimia. Herkkutatteja löytyi muutama, mutta nämä ensimmäiset alkavat olla jo ylikasvaneita, pitää odottaa uusia sateita. Hirvikärpäsetkin ovat jo näköjään tulleet.

Omat kesäkurpitsat vasta aloittelevat, mutta viikon matkoilla ollut naapuri kysyi, kelpaisivatko hänen sillä aikaa kasvaneet kesäkurpitsansa. Kelpasivat - olivat kyllä melkein metrinhalkoluokkaa, mutta yllättäen eivät muuten puumaisia. Olen tehnyt kesäkurpitsa-feta-munakasta, listalla on tulossa currynmakuista sosekeittoa, musakaa ja paistettuja kesäkurpitsaviipaleita valkosipulijogurtin kanssa.
                                                                        
Ihastuin  viimeksi mainittuun herkkuun 60-luvulla Bulgariassa. Bulgarialaisystävätär ihmetteli, että Suomessa ei kasvateta kesäkurpitsoita, niin helppoja kasvatettavia! Kylmä ilmasto, tiesin.
Kun ystävätär 60-luvun lopulla tuli Suomeen junalla Euroopan halki, hänellä oli matkassaan verkkokassillinen kesäkurpitsoita.
Lopulta kesäkurpitsan taimia/siemeniä alkoi saada meilläkin ja pistin heti kasvamaan - ilmasto ei näköjään haitannutkaan:). Ensimmäisiä kesäkurpitsoitani vein parinkymmenen sentin mittaisina herkkubeibeinä em. naapurin äidille. Parin päivän päästä hän tuli meille miniänsä luota ja toi metrinhalonmittaista kesäkurpitsaa malliksi. Katopa tätä!
Yritin vaisusti sanoa, että niitä ei saa päästää niin isoiksi, mutta ymmärsin, että se tulkittiin pelkäksi kateudeksi.

               

Käväisin välillä Helsingissä.  Palatessani vaihdan Hämeenlinnassa junasta bussiin ja matkalla kuljen paikallisen Fidan ohi. Tai en ohi, vaan pistäydyn sisään ja jotain tarpeellista saattaa jäädä mukaan. Tällä kertaa näin siron pullon, ilmeisesti etikkapulloksi tehdyn, mutta ajattelin sitä salaatinkastikepulloksi. Siinä oli lasinen tulppa, jonka tyvi oli hiottu mataksi, samoin pullonkaulan vastaava kohta. Vanhaa hienoa laatua! Nappasin pullon mukaani ja päätin käydä katsomassa vielä pöytäliinoja. Niitä katsoessa pullo jotenkin kallistui, tulppa putosi  ja - tietenkin hajosi.
Kun pääsin perille mökille, vanhalle salaatinkastikepullollekin oli tapahtunut jotain! Pohja oli leikkautunut irti. Nyt minulla on sitten kaksi rikkoutunutta salaatinkastikepulloa. Yritän luottaa siihen, että sirpaleet tuottavat onnea...
                                                                                
Sirpale muuten oli romanttinen lukemisto, Kolmiokirjan vanhoja lippulaivoja. Jostain 40-luvun lopulta muistan mummon lukemassa sitä keittiön pöydän ääressä tuikeannäköisenä, pyöreät silmälasit päässä. 
                                                                                         
Minulla junalukemisena oli Juha Seppälän Takla Makan, jonka kansipaperin kirjastovirkailija oli liimannut ylösalaisin. Näytti siis siltä, että olin vain lukevinani ja käytin ylösalaisin unohtunutta kirjaa naamiointina - niinhän epäonniset varjostajat sketseissä tekevät. Vain yhden pitkän katseen panin merkille.
Mutta kirja ansaitsee eri postauksen sitten kun on luettu.