Tai näin ainakin Kanamarja ilmoitti äidilleen, kun palasimme rannasta katiskaa kokemasta. Mummo oli kyllä väittänyt, että litteänaamainen peto, joka läiskytteli pyrstöään ja tummanpuhuvaa varttaan pelottavasti katiskan laitoihin, oli nimeltään Hauki. Mutta nimien petollisuudesta Kanamarjalla oli kokemusta jo edellisillalta. Kävi ilmi, että mummon nimi ei ollutkaan Mummo, vaan ihan jotain muuta - eikä edes millään tavalla mummouteen viittaavaa.

Tässä nimien, lajien ja määritelmien tulvassa ihmisen on syytä käyttää päätään ja silmiään ja vetää näkemästään itsenäisiä johtopäätöksiä.

Ei pamahtaen vaan kitisten

Rannassa on siis katiska, joka heitetään laiturilta veteen, ei verkkoja enää kahteen vuoteen. Tänä vuonna venekin on edelleen kumollaan. Mihin tarvitsisin sitä?

Kajakkikaksikko ei ole ollut vuosiin venevajan ulkopuolella. Ensin jätin sen yhtenä vuonna lakkaamatta – se on vanhanajan vanerikanootti  –  ja seuraavan vuonna se jäi kokonaan vajaan.

Terassikalusteetkin jätin kesän alussa varastoon. Kymmenkunta vuotta sitten tein rinteessä olevan omenapuun katveeseen terassin. Laatoitin sementtilaatoilla ja istuttelin kasveja ympäristöön, koska en pidä suorasta auringonpaisteesta. Terassi on nykyisin juuri niin suojainen kuin suunnittelinkin, mutta se ei kuulemma houkuttele istumaan, kun se on varsinainen hyttysten ulkoruokintapaikka. Tänä vuonna siis jätin terassipöydän ja tuolit ensimmäisen kerran valttaamatta ja varastoon.

Tässä vaiheessa havahduin: kaikessako annan jo periksi ja laitan ns. pillit pussiin? Heinäkuussa hain kalusteet varastosta ja käsittelin pellavaöljyllä, kannoin terassille ja pystytin aurinkovarjon niiden päälle. Parin päivän päästä alkoi sadekausi. Mutta sateen varaltahan kalusteet käsittelinkin. 

Ryhdistäydyin siis kuitenkin. Ja täytyykin, kun minusta on loppuvuodesta tulossa tuplamummo.

*

Vuodatus piti meitä palvelimen käyttäjiä pitkään hiljaisina. Mutta näköjään maailma pärjäsi kohtalaisesti ainakin ilman minun viisauksiani.