Assosiaatiot ovat merkillisiä.  Yritän tässä korjata aiemmin päivällä mieleeni tullutta. Kun viime aikoina on puhuttu Bäckmanista, venäläisittäin Бекман, mieleeni tuli vanha juttu toisesta miehestä. Kun nyt tarkistin, tämän toisen miehen nimi ei ollutkaan - kyrillisin kirjaimin - Бекман, vaan Векман, eli Vekman tai Weckman.  Kerron silti jutuin, vaikka *oikaisenkin nimen.
Mies osallistui Mannerheimiä vastaan suunniteltuun, toteutumatta jääneeseen attentaattiin Tampereella 1920. Jari Tervo käytti tapahtumia romaanissaan Troikka, ja silloin todettiin yleisesti, että juuri kukaan ei tuntenut historiallista tapahtumasarjaa.

Tampere, ehkä vuonna 1955***, koska silloin olisi tapahtuman 35-vuotispäivä. Luultavasti pääsiäisenä tai sunnuntaina, koska koko perhe on kotona, isä lukee Aamulehteä. Siinä kerrotaan attentaatista, joka jäi toteutumatta ja luetellaan henkilöt, jotka olivat mukana. Kolme punaupseeria Pietarista, kaksi Aleksanteria, joista toinen tunnetaan kahdella nimellä. Toinen nimistä on Sasha S. – sukunimi on sama kuin äidin tyttönimi. Isä kääntyy äidin puoleen ja kysyy.
Äiti alkaa kertoa vähän häpeillen. Kyllä asia on ollut tiedossa suvussa. Sasha oli sedän kasvattipoika. Setä oli mukava, rauhallinen mies, veturinkuljettaja. Sedän vaimosta Amaliasta ei pidetty, hän oli koreilunhaluinen, itsestäänpitävä ja kärkäspuheinen. Pojan teko pantiin äidin tiliin. Tervon kirjassa miehen kerrotaan olevan lastenkodin kasvatti. Olisiko lapseton Amalia hakenut kasvattipojan sieltä? Asuivatko he silloin Pietarissa? Ainakin vallankumouksen jälkeen he asuivat Suomen puolella. Viipurissa kai***.

Kun runsaat 50 vuotta myöhemmin olemme serkkujen kanssa Pietarissa, otan jutun puheeksi. Osa serkuista on kuullut jotain. Jutusta puhuttiin häpeillen, pyrittiin salailemaan lapsilta. Muistikuvat olivat hämärät. Mannerheimko se oli? Eikö se ollut presidentti?**

Kannas 1900-luvun alkupuolella on täynnä tarinoita, joihin tunnen vahvaa vetoa. Olen lukenut Raili Mikkasen tarinoita, Eeva Kilven tarinoita ja nyt viimeksi Anna Kortelaisen Ei kenenkään maassa. Näkökulmat ovat erilaisia, mutta ristiinvalotuksellahan kuvalle syntyy syvyyttä. Mikkanen, Kilpi ja Kortelainen ovat kaikki tavattavissa ylihuomenna alkavilla Kirjamessuilla, ja aion käydä kuuntelemassa heitä.


** Koska tulen varmaankin etsimään tietoa joskus myöhemmin täältä, liitän tähän kopion sivulta, joka ehkä häviää netistä:
Векман Александр Германович (1894 – ?) – в 1918–1919 гг. окончил артиллерийские командные курсы в Петрограде, был командиром батареи на фронте. В 1920 г. командирован в Финляндию. После ареста до 1926 г. находился в тюрьме. После возвращения в СССР поступил в Военную школу РККА.
Vekmanin syntymäajaksi siis arvellaan 1894, kysymysmerkki perässä. Silti hänelle tiedetään antaa isännimi, Germanovitsh eli Hermanin poika. Em. sedän etunimi oli Herman, ehkä Vekman käytti siis kasvatti-isän nimeä.

Jälkioivallus: Viiva ja kysymysmerkki tarkoittanee kuolinvuotta! Mies hävisi kirjoista. Veikko Huuskan US-blogeista löytyi seuraava tieto: Kesäkuussa 1926 vankienvaihdossa Neuvostoliitoon, jossa Harjulan mukaan opiskeli Puna-armeijan sota-akatemiassa 1930.  Myöhemmät vaiheet tietymättömissä.

Ja hyvänen aika, Punainen Pispala-sivustolta myös kuva löytyy! Aleksanteri ylh. oikealla.

***28.12.2013

Korjaan arvailemani jutun julkaisuvuoden 1950:stä 1955:ksi, koska tajuan, että muutimme Tamperelle vasta 1.1.1951.

Sukututkijalta saatujen tietojen mukaan Herman S. kuoli Pietarissa vuonna 1911. Laitoin "Viipurissa kai" -kohtaan myös kolme tähteä. Jäikö Amalia Pietariin vai ei, siitä ei ole tietoa.