Sananparret (anteeksi Descartes!) on välillä käännettävä nurinpäin, että ne säilyttäisivät viisautensa, kirjoitti Saaritsa. Näin päin tämä on maalaisjärkisempi. Ja jatkosta käy ilmi, kuinka tärkeä työkalu meikäläiselle maalaisjärki on.

Lähden siis Helsinkiin äänestämään, pesemään pyykkiä, hoitamaan asioita jne.
Ääneni saa perinteiseen tapaan sopivalla listalla oleva älykäs nuori nainen, jolla ei ole läpimenon uhkaa, mutta joka toivottavasti ottaa ääneni kannustuksena. Ja jonka mielipiteitä kuulostellaan puolueessaan äänimäärän perusteella nyt entistä tarkemmin. Tämän käytännön muovautuminen on ottanut aikansa, vaikka olenkin äänestänyt aina kun ovat antaneet.

Ensimmäisen kerran antoivat 60-luvun alkupuolella ylioppilaskunnan edustajiston vaaleissa. Tämä oli aikaa ennen politoisoitumista ja siihen aikaan äänestettiin yleensä oman osakunnan ehdokkaita. Ihmettelin kyllä, mitä intressieroja eri puolilta maata tulleilla opiskelijoilla voisi olla.
Osakuntavalinnan olin tehnyt itselleni tyypillisellä tavalla. Kun en pystynyt valitsemaan kahden ilmeisimmän, tasavahvan vaihtoehdon välillä, valitsin kolmannen, vähän yllättävän. Olen aina pienten puolella; ne kaksi isoa ja rikasta osakuntaa eivät olisi tarvinneet mukanani tullutta valtionapukillinkiä, mutta tämän pienen kassassa voi näkyä, ajattelin.
Osakunnassa jonkun kerran käytyäni ymmärsin, että enemmistön henki siellä oli vähän eri maailmasta kuin omani. Muutaman samanhenkisenkin ihmisen löysin, mutta kun katsoin osakunnan ehdokaslistaa, en halunnut äänestää ketään siltä. Ja kohtalo tulikin avuksi ratkaisussa.

Asuin isossa kimppakämpässä, jossa muut tytöt paitsi minä ja huonekaverini olivat ruotsinkielisiä. Yhtenä aamuna postiluukustamme putosi pakettikortti, jossa talon numero ja porraskäytävä olivat oikeat, mutta huoneiston numero puuttui. Vastaanottaja oli ruotsinkielinen poika, paketti oli lähetetty Pohjanmaalta ja sisältö oli "matvaror". Sieluni silmillä näin punaposkisen äidin paistavan kakkua ja ahavoituneen kalastajaisän savustavan siikoja.
Kiikutin pakettikortin Helsinki kympin postiin ja sanoin, että väärä huoneisto. Parin päivän päästä pakettikortti putosi taas postiluukustamme - postinkantaja kai ajatteli, että sinne menee muutakin ruotsinkielistä postia. Tällä kertaa motkotin jo enemmän Helsinki kympissä: ruoka pilaantuu, kun pakettikorttia jatkuvasti pudotellaan meidän luukkuumme.

Pakettikorttia ei näkynyt sen jälkeen. Mutta pojan nimi sattui silmiini, kun luin HYY:n edustajistovaalien ehdokaslistaa. Poika oli ruotsinkielisten sosialistien ehdokkaana. Hm.
Tyttöä olin ainakin ehdottomasti päättänyt äänestää, mutta kohtalon sormi näytti nyt osoittavan päinvastaiseen suuntaan. Poika joutui ehkä syömään kuivaa, savusiioilta lemahtavaa kakkua - ellei jäänyt ilman sitäkin - mutta ääneni hän sai. 
Ei tosin mennyt läpi hänkään. Että siltä osalta perinteeni voi sanoa alkaneen jo silloin.