Selvisin lompakon menetyksestä lähes pelkällä säikähdyksellä, kuten uuden avainlukulistan saatuani totesin. Mutta tulipahan testatuksi erilaisia palveluja.

Sulkuturvan palvelut ovat ilmeisesti pelanneet, sieltä on soitettu parikin kertaa ja kerrottu korttien myöntäjien viestejä. Kiitos.
Uuden biometrisen passin sain alle viikossa - poliisikanslian ystävällisen virkailijan selvityksen jälkeen totesin, että nopeuden ja hinnan puolesta se oli paras ratkaisu henkilötodistukseksi. Tiedotkin olivat valmiina olemassa, vain valokuva ja sormenjäljet tarvittiin. Kiitos.  
Pankki oli sulkenut Visan ja nettipankin, uuden Visan sain myös alle viikossa ja tunnusluvutkin kai tulevat pian, kiitos.
Vävy toi Helsinkiin töihin tulleessaan rahaa, jolla pärjään vieläkin, kiitos.
Kortteja Sulkuturvalle luetellessani unohdin työeläkekortin ja laitoin siksi illalla nettiviestin työeläkeyhtiöön. Vastaus tuli heti seuraavana aamuna, uusi kortti on tulossa, kiitos.
Samoin Kela-kortti ja Eurooppalainen sairaanhoitokortti ovat tulossa, kiitos.
Kirjastokortin sain heti, kun oli passi, jolla voin todistaa henkilöllisyyteni, kiitos.

Näin erinomaisista palveluista sitä mielellään vähän maksaakin. Vaikka Sulkuturvan kohtuullista vuosimaksua lukuun ottamatta kaikki muu oli ilmaista paitsi passi.
 
Ja kiitos myös taskuvarkaalle, että ei vienyt takin taskusta kausilippua, perstaskusta puhelinta eikä repun sivutaskusta avaimia. Pääsin kotiini ja pystyin soittelemaan.

Rahaa ei mennyt muuta kuin käteinen - alle kolmekymppiä. Olin jo päättänyt ajatella mahdollisista menetyksistä, että  ne olisivat henkilökohtainen panokseni Euroopan sisäisen elintasokuilun kuromiseksi. Kuvittelin, että jossain istuisi perhe kukkuraiset lautaset edessään ja lasten vatsat laulaisivat kauniisti niin kuin Diktoniuksen runossa. Mutta ei tuolla summalla.

Julkistan omakuvani

Olen äheltänyt vaatimattomilla taidoillani blogin ulkoasun kanssa  ja laittanut oman kuvanikin tähän. Olen tuo vaaleaverikkö tuossa sillankorvalla ja tuon pellon laidalla, josta torppariesi-isät tulivat niukkaa leipäänsä repimään joskus vähän yli 200 vuotta sitten. Ei taida oikein näkyä, mutta näkyvätpä jyvät ja vainiot, joiden tuleentumista pääsen ihailemaan kesäisin, vaikka vieraat niitä viljelevätkin.