Olen aina tuntenut sielunveljeyttä mr. Beaniin - tarinalla on siis varmaan jatkoja, siksi tuo ykkönen:
Olin eilen saanut matonpesusouvin valmiiksi - vävypojan nikkaroimalla mainiolla matonpesupöydällä rannassa  - ja tulin ylös. Imuroin, kävin netissä ja huomasin, että oli nälkä. Aamiaisen jälkeen en ollutkaan syönyt muuta kuin yhden tomaattipäällysteisen sämpylän. Lähdin hakemaan uusia perunoita kellarista. Ulko-oven pamaus takanani pysähdytti. Ei kai…mutta kyllä: lukkoon meni. Kouraisin taskujani: ei avaimia, vain kännykkä. No onhan vara-avain ulkorakennuksen tiiliseinän ja hirren välissä. Paitsi että ei ollut. Haravoin ruohikkoa siltä varalta, että avain olisi pudonnut maahan. Ei löytynyt. Olisiko se sitten pudonnut hirren välistä sisään ulkorakennuksen vintille? Siellä sillä paikalla oli lautapino, joka olisi pitänyt purkaa, että olisin päässyt katsomaan.

Kiersin kaikki talon ikkunat. Joka ainut ha´assa, paitsi se keittiön ikkuna, jonka sisätupla ottaa kiinni tiskipöytään ja jota siksi sai auki vain viitisen senttiä. Ei siis voinut edes nostaa saranoilta. Myös vintin ikkunat olivat ha´assa. Söin nälkääni appelsiinin, niitä oli kellarissa. Mietin. Saunakamarissahan voisi nukkua. Onneksi sisar oli tulossa seuraavana päivänä - mitä jos hän olikin vaihtanut vara-avaimen paikan? Ei ollut. Mihin aikaan hän oli tulossa?
- Kolmen bussia ajattelin. Vaikka voin tietysti tulla aikaisemminkin, hän myöntyi.
-  Se olisi oikein mukavaa, tunnustin nöyrästi.
Pitäisi varmaan poistaa huusista se kullattukehyksinen italialaisen mestarin maalaus, jonka häijynä huumorina olin sinne ripustanut otettuani sisaren kanssa yhteen huusityönjaosta pari viikkoa sitten. (Minä tutustuin kompostikäymälätarjontaan, tilasin huusin, sovin sen pystytyksestä ja olen tyhjentänyt sen joka ainut kerta runsaan kymmenen vuoden ajan, sisar sisustaa sitä.) Maalaus ei ole ihan aito: ), vaan näitä jollain offset-menetelmällä kankaalle tehtyjä kopioita, joita Neuvostoliitossa myytiin turisteille, isävainaan ostos.

Nälkä ei mennyt appelsiinilla. Kellarista löytyi myös perunoita, uusia ja vanhoja, kurkun puolikas, porkkana, purjoa ja kaalia. Hm. Lapsuudessa tehtiin hiillosperunoita. Jos niitä tekisi saunan pesässä, saisi oheistuotteena lämmintä vettä. Päivän pääateria oli kolme isoa hiillosperunaa ja puolikas kurkkua.
Illan ohjelma? Voisin seisoa kukkapenkissä, painaa korvaa keittiön ikkunaan ja kuunnella tämän vaalirahoitusfarssin viimeisiä käänteitä, sillä radio oli jäänyt päälle. Päätin kuitenkin kantaa vettä järvestä. Kastelin kukantaimet, perennat, kasvimaan - perunatkin, nämä herkulliset hengenpelastajat.

Saunakamarissa on vuodesohva, mammavainaan kapioarkku, penkki ja naulakossa veneilyliivejä. Ei sänkyvaatteita, toalettitarpeita, ei edes kampaa. Mutta edellispäivänä pesty etukammarin iso matto oli jo kuiva, siitähän saisin peiton. Ja kun kaivoin mamman arkkua, sieltä löytyi ilokseni kaksi chenillepäiväpeitettä, toinen siis aluslakanaksi, toinen päällys-! Viritelmä oli mukava ja kohtuullisen lämmin, etenkin kun nukuin sukat jalassa ja työpaita päällä.

Sisar tuli kymmeneltä aamulla ja samaan syssyyn tuli naapurin isäntäkin kylään  - ihmetteli, miksen soittanut heille. Kuka sitä nyt vanhuudenhöperyttään - tai totta puhuen elämäntapakoomikkouttaan - haluaa koko kulmankunnalle tiedottaa. Mitä vähän täällä Blogistanissa.
Hullun ilo oli taas kerran halpaa. Eloonjäämiskurssit ovat nykyisin kalliita, sanoi sisar.