Rääseikkö. Taas uusi sana kuvaamaan kuolipesän metsien tilaa. Olen siis niitä, joiden syntilistalla on puunjalostusteollisuuden onneton tila. No, keikarointiahan tämä on – eihän sitä metsää ole paljoakaan. Mutta sen verran, että saa aikaan epämääräisiä syyllisyydentuntoja.

Isävainaa osti aikoinaan vähän suvun vanhoja metsiä ja niitä hakkautettiin harventamalla. Minun takausvastuuni oli yksi syy, miksi 90-luvulla ilmeisesti sen verran liikaa, että jälkeen päin tuli jatkuvasti tuulenkaatoja. Isän jälkeen vastuu siirtyi minulle esikoistyttärenä. Päätin, että metsä on luontoa ja maisemaa, jonka piti antaa nuolla haavansa ja olla sinällään, jos muuten selvittiin. Muutama vuosi meni suhteellisen hyvin, sitten tuli yksi näitä rajuja talvimyrskyjä, joka kaatoi puuta sielläkin, missä puusto oli tiheää. Tuttavan kautta löytyi onneksi konemies, jolla on keikkaa sillä suunnalla ja tuulenkaadot saatiin korjatuksi nopeasti - niitä oli hehtaaria kohti enemmän kuin terveellistä oli. Tuulenkaadoista tuli jopa tuottoa. Mutta sitten naapuri raportoi juurilahosta ja kehotti hakkauttamaan viereisen kuusikon, joka olikin ns. korjuukypsää. Sovin, että alueelta hakataan kaikki kuuset ja annoin luvan myös muiden huonokuntoisten kaatoon. Loppujen lopuksi raiskiolla seisoi yksi iso puu, jonka myrsky kaatoi seuraavana vuonna. Teki mieli itkeä, kun entisen mustikkapaikan näki, vaikka korvausta olikin tullut ja se oli ollut tarpeeseen. Laikutuskonetta en enää halunnut paikalle, taimet istutettiin kuokalla ja naapurilta lainatuilla välineillä. Heinikkohan siihen tuli ja sen jälkeen vatukko, myös pusikko alkaa nousta. Kuusentaimet näytävät bontsailta, isompia ja terhakampia ovat luontaisesti paikalle nousseet männyntaimet. Naapuri, joka on esimerkillinen metsänomistaja, laikutti ja myrkytti laikkujen ympäristön ja sai kehuja metsäkeskukselta. Mutta on samaa mieltä: luontaisesti uudistuneet taimet aukion laidalla ovat aivan muuta kuin istutetut.

Olen käynyt muutamassa metsänomistajatilaisuudessa, myös yhdessä Erkki Lähteen, tämän luonnonmukaisen metsänhoidon apostolin. Luonnonmukaisessa metsänhoidossakin tarvitaan toimia. Olen todennut, että ei minusta ole niihinkään. Eräs ystävätär löysi hevosmetsurin, mutta ammattilaiset tulevat näköjään kalliiksi. Halvinta ja helpointa on jättää rääseiköt hoitamaan itsensä. Niinhän ne ovat aina ennenkin tehneet, käyneet hitaasti läpi kaikki ne vaiheet, jotka luontoon kuuluvat. Olkoon luontoa. Ja mihin tässä on kiire? Hitaasti kasvaa kovempaa puuta – ellei sitten ilmastonmuutos pilaa hommaa. Mutta ainakaan ei auta päästää enempää koneita metsään. Tiliä ei kyllä tule ja metsäteollisuus hermostuu. Valtiokin tulee luultavasti kohta kepin kanssa apuun, jos nyt suunnitellut porkkanat eivät toimi.