Tänä vuonna Retretti ylitti itsensä! Komeita näyttelyitähän siellä on ollut aikaisemminkin, mutta koskaan en muista luolaston mahdollisuuksia käytetyn niin hienosti hyväksi kuin Luolavertauksia-näyttelyssä. Sandisonin kirjaimet vilistivät onkaloita nuollen ja tulivat näkyviin kolmea eri kautta luolastoa vaeltaessa. Eija-Liisa Ahtilan video afrikkalaisten kalastajien taistelusta merta vastaan toistui lammikossa ja sai ylimääräistä sävyä, kun sitä katsoi vielä uudesta paikkaa, Kari Cavénin pelastusrenkaiden yli. Lammikoiden heijastuksia käytettiin myös Adel Abidinin hienossa työssä ja Cleaning womenin pysähdyttävän – kirjaimellisesti, onneksi löytyi istumiseen sopiva järkäle – upeassa musiikkivideossa. Toinen pysähdyttävä – nyt oli kyllä penkitkin – video oli Veli Granön Profeetta. Ja onko luolastossa ollut aikaisemmin myös putous vai paninko sen vasta nyt merkille? Teemakin tietysti sopi luolastoon kuin nenä päähän. 

Tyko Sallisen Mirri-kuvat näin ihan uudessa valossa. Mirrin muotokuvia on pidetty rumina ja Sallisen naisväheksynnästä kertovina; minäkin aikaisemmin, mutta nyt kuvat näyttivät päinvastoin hellän leikkisästi maalatuilta. Sivellin ei viillellyt kangasta sillä tavalla kuin Sallisella muutoin, pikemminkin hyväili, ja väritkin olivat pastellisen helliä. Mirri oli kuulemma Juhana Vartiaisen isotäti - samat suun ja nenän piirteet tosiaan tunnistaa.

Monet Sallisen tummat työt, joita olen painokuvina pitänyt aika sävyttöminä, olivatkin täynnä hienoja sävyjä. Kyllä Sallinen oli mahtava maalari; mitä maisemia ja mitä luonnikkuutta ihmisten ilmeissä ja asennoissa!

Eemu Myntiltä oli näyttelyyn valittu todella nautittavia töitä, samoin Juho Mäkelältä – niitä molempia tekisi mieli nähdä lisää, pohjalaisista museoista löytyisi.

Pauliina Turakka-Purhosen  vanhasta kirkkotaiteesta vaikutteita saaneet tekstiiliveistokset olivat täysosumayhdistelmä Ville Rannan Paratiisisarja-originaalien kanssa. Originaaleja oli myös Rudolf Koivulta määrä, joka sai hänen ystävänsä varmaan huokailemaan  onnesta.

Vedet korkealla ja rikkaruohot voimissaan

Saimaan vedet olivat korkealla – niin kyllä täällä läntisillä vesireiteilläkin - ja lisää tuli. Tosin kokolle pääsi kastumatta. Nestori katseli huolestuneena grillirakennustaan, kun luki paikallisesta lehdestä, että vedennousua voi olla tiedossa vielä jopa 25 senttiä. Kuuttien suojelun vuoksi verkot olivat vielä vajassa, mutta ammattikalastajalta sai nuotattua Puruveden muikkua.

Nestorin pihat olivat melkein ruohottuneemmat kuin omani, yritin vähän perata hänen perunamaataan ja kukkapenkkiä, mutta olen ruvennut säälimään rikkaruohoja. Lupiineja vainotaan, kun ne muka hävittävät alkuperäiskasveja, mutta miten pihojen ja puutarhojen alkuperäisten ns. rikkaruohojen kanssa – miten ne säilyvät, kun kaikki paikat putsataan ja nyrhitään? Ja mikä muuten on alkuperäis- ja mikä vieraslaji – onko kuusi vieraslaji, kun se jääkauden jälkeen tuli tänne viimeisenä valtapuistamme?

Koti-Hämeessä kaikki oli juhannuksen jälkeenkin vielä kukassa. Toisella kädellä hoidetulta, heinittyneeltä pihaltani sai näin edustavan kuvan, kun oikein etsi kuvakulmaa. Ja kuvan ulkopuolelle jäivät vielä juhannusruusut, suvi- ja mökinruusut, päivänlilja ja keisarinkruunut. Ja tietysti ne lukuisat huolella säästetyt  rikkaruohot!