Kävin ulkomailla Tallinnassa. Tai oikeastaan tuplasti ulkomailla, kun matkaseurueesta osa oli ns. uussuomalaisia. Puhuimme myös ulkomaankieliä, vaikkakin pyrimme kyllä vaihtamaan mahdollisimman usein suomeen. Kielihän on ilman muuta se portti, jonka läpi meikäläiseen yhteiskuntaan pujottaudutaan.
Pidempään maassa olleet, jotka olivat päässeet sen portin läpi, olivat löytäneet hyvät paikat yhteiskunnassa. Viimeksi tullein yritti hänkin sitkeästi puhua suomea ja kysellä kielen kummallisuuksia. Mihin tätä outoa infinitiiviä käytetään, miksi sanotaan: minä haluan mennä syömään - miksei: minä haluan mennä syödä?

He olivat naisia - ehkä naisilla on useammin taipumusta kielellisiin juttuihin ja siten uuden kielen nopeampaan oppimiseen. Ainakin jos siihen annetaan mahdollisuus - suomalaisen yhteiskunnan ja oman perheen puolesta. Nämä naiset tulivat kulttuurista, joissa perhekin tukee integroitumista, mikä on tietysti iso etu.

Hesarin yleisönosastossa näytti olevan eilen aamulla juttu Suomen ja Ruotsin  ulkomaalaispolitiikan eroista ja Ruotsin integraatiolaista. Kirjoittajana on nimistä päätellen aviopari, joista toinen on suomalainen, toinen maahanmuuttaja. He toivoivat että Suomen maahanmuuttokeskustelussa siirryttäisiin joidenkin ryhmien leimaamisen sijaan kysymään, mitä voitaisiin uudistaa kotoutusjärjestelmässä. Ruotsissa systeemi on jutusta päätellen järjestäytyneempää, aktivointia on enemmän, samoin kotoutettavan omaa vastuuta korostetaan. Jutussa siteerattiin myös ruotsalaista väitöstutkimusta, jossa pidettiin tärkeänä, että monikulttuuriselle yhteiskunnalle löytyy yhteinen perusta kuten kieli, historia tai arvopohja.  Ehkä "ja/tai" olisi vielä parempi kuin "tai". Anglosaksisissa maissa - ja monissa muissakin, Ruotsissakin - kieli yhteiseksi pohjaksi on varmaan helpommin hoidettavissa kuin meillä.
 
Ruotsissa integraatiotoimintaa johtaa maahanmuutajataustainen ministeri Nyamko Sabumi. Tuli mieleen myös Alexis Kourosin juttu Hesarin Sunnuntaissa viikko(kaksi?) sitten.
Jäin miettimään, käytetäänkö meillä maahanmuuttajien asiantuntemusta omassa asiassaan riittävästi hyväksi, kun kaikenlaista selvitystä tunnutaan nyt tekevän.

Viroksi oleskelulupa on muuten elamisluba. Eläminen on siis luvanvaraista ja on olemassa ihmisiä, jotka voivat antaa toiselle luvan elää - tai kiistää sen.
Kävi ilmi, että yksi viikonlopulla tavatuista ihmisista oli töissä ulkomaalaispoliisissa eli siis organisaatiossa, joka sellaisia asioita ratkaisee. Jouduin tarkistamaan ennakkoluulojani - joita on syntynyt  ehkä aiheettakin, siellähän tehdään töitä toisten päättämien ohjeistusten perusteella. Tämä nuori mies, monipuolisesti lahjakas ja empaattinen, tuntui ottavan maahanmuuttaja-asiakkaidensa ongelmat todella omikseen. Sellaista väkeä varmaan tarvitaan siellä - sielläkin.