Olin eilenillalla Vuoden luontokuva -gaalassa. Tyhmänviattomana maallikkona asiaaharrastavan ystävättären seurassa. Luontokuvaehdokkaiden ohikulkiessani tulin heittäneeksi kaikennäköistä em. maallikon toimeenkuvaan kuuluvaa. Voittajakuvan kohdalla sanoin, että "Ihminen ja luonto? Iltaisin pimenee ja joskus sataakin - sekö se on  luonto?"  Gaalassa kuulin, että kuva oli otettu helmikuussa Helsingissä ja kuvasi ilmastonmuutosta. Raadin mukaan kuvassa on aineksia klassikoksi,  tiettyä vaikuttavuutta siinä maallikonkin mielestä on. Mutta että katulamppujen valo asvaltilla viestisi toivosta, jota vielä on!  Minulle öinen sähkövalo tuo ilmastonmuutoksen yhteydessä ihan toisenlaisia mielleyhtymiä. No, ilmastonmuutos ainakin kieltämättä kuuluu sarjaan ihminen ja luonto. Mutta aika paljon ulkovalokuvallisia selityksiä - ainakin tyhmänviattoman maallikon mielestä!

Yleisö oli äänestänyt suosikseen perinteisen luontokuvan, metsokukkojen uhittelun soitimella.  Minäkin huomasin pitäväni näistä hetken taidetta edustavista otoksista, jotka toivat silmien eteen sellaista, jota ei muuten pääsisi näkemään. Kuten hyppäävän valkohäntäpeuran - upea väritys - tai täysikuun ohi lentävän lintuparven tai tappelevat karhut. Yliajetun hirven katse maantiellä, vaikuttava. Kasvimaailman voittajan veistoksellisuus  - hienoa sekin. Upeita kuvia oli paljon.
Itse gaalassa esitettiin otoksia Willamo-Vuorisen huuhkajakirjasta sekä FotoFinlandia-ehdokkaanakin olevan Pekka Luukkolan kuvasarja, molemmat aivan huikeita - ja auttoivat minua pääsemään selville, mikä on minulle vetävin elementti luontokuvassa:  maiseman asettuminen laajempiin yhteyksiin, maiseman muisti. Kun eläimet ja kasvit, maisema kokonaisuudessaan, sen muisti ja ihmisen ikiaikaiset myyttiset tulkinnat olivat kaikki läsnä, jotain tuntui loksahtavan paikalleen.

Kaikki palkitut olivat muuten miehiä ja presidentti Halonen omassa puheessaan vähän ihmettelikin sitä, koskat "akat tuloo". (Voittaja oli kyllä ajanut vaimonsa pimeään ja sateeseen voidakseen kuvata tätä, joten olihan naisiakin…) Illan viimeisen, Albatrossi-filmin tekijän Tui de Royn elämäntarina kertoo, että ehkä tähänkin asiaan pätee Erno Paasilinnan selitys kirjailijuudelle, pitää elää sellainen elämä.  
Mutta FotoFinlandia -ehdokkaissa vajaa kolmannes on sentään naisia - mukana mm. ystävätär, jonka seurana gaalassa olin ja jolle pidän peukkuja. Listan nimiä lukiessaan hän tosin sanoi, ettei sellaisessa joukossa hävetä yhtään hävitäkään.
Ehdokkaista voi tänä vuonna äänestää täällä.

Päivitys 21.10.
…ja yrittää itsekin harjoitella kuvaamista


Kuvataiteen erikoiskurssi, jonka piti alkaa tänään, peruttiin osanottajien vähyyden vuoksi. Sillä piti opettaa omien havaintojen tallentamista vanhoin ja uusin menetelmin. Mainittiin, että kännykkäkameroilla oli kuvattu mm. kokonaisia elokuvia.
No, täytyy sitten opetella itsekseen kännykkäkameran käyttöä. Olohuoneen pitkällä seinällä väreilee pimeässä jännittävää kuviointia, alhaalla puistossa oleva valonheittäjä heijastaa rinteeltä puiden oksiston ja lehvästön siihen. Sovitan sen kännykän ruudulle ja painan nappia. Salama välähtää ja syntynyt kuva jää ruudulle - mutta ohoh!!!