Ryhmäteatterin Päällystakin tarina myötäilee Gogolin novellia aika etäisesti, mutta henki on sama. Ennen väliaikaa on aivan hulvatonta satiirista menoa suomalaisesta työelämästä. Ja kun niiden kaikkien vuosikymmenten lihamyllyn läpi on kulkenut, niin tosi tunnistettavaa! Kaikki liikkeenjohdon ja ulkoasun muoti-ilmiöt!
Voi aistia, että käsikirjoittajat, näyttelijät ja puvustaja ovat toimineet "vallan hurmion vallassa",  meno on huikeaa katseltavaa. Erityisesti superlatiiveja haluaisi käyttää  Martti Suosalon Akakista, ei-supliikkimiehestä, joka lausuu ensimmäisen repliikin vasta kun kolmasosa näytelmästä on kulunut, - mutta kaikki on sitäkin ennen tehty vaikuttavasti selväksi.
Väliajan jälkeen sävyt tummenevat  ja Akakin haamun monologissa pyyhin jo silmiäni. Kaikki nämä erilaiset hämäränhahmot ovat veljiämme, oli viesti. Oikeastaan vähän läheisempiäkin, ulkoistettua omaa avuttomuutta, haavoittuvuutta ja mennyttä viattomuutta. Nehän olivat Gogolin Akakinkin koskettavimmat piirteet.

Kolme läppäriä...

Hammalääkärikäynneissä kipeintä tekee aina lasku. Nyt olen saanut suuhuni tavaraan kolmen läppärin hinnan verran. Toisaalta - vanhakin läppäri on ehjä, mihin minä niitä uusia. Ja toisaalta - moni on pannut sellaisen summan kurkusta alas, minulla jäi sentään suuhun.

...tai kuusi kirsineuvosta

ja vieläpä kehyksineen. Mutta voin minä yhden neuvosen voittaa vieläkin, jos onnistun kirjoittamaan sopivan tarinan näistä jännittävistä, mielikuvitusta kutittelevista etsauksista täällä. Näin työt luonnossa, mutta netissäkin niistä saa jonkinlaisen käsityksen. Niistäkin on tulossa osa poikkitaiteellista yhteisötaidetta.
Ja jos minä en voi voittaa, niin ehkä sinä voit!