Hän on ilmeisesti käynyt Kiasmassa ja inspiroitunut Toby Zieglerin veistoksista. Julisteen kanassa on samaa monumentaalisuutta, mutta alumiinilevyjen asemesta kana on koottu pikaruokapaikan noutopusseista. Nauratti kovasti.

Mutta "Euron kana"? Mikä häväistys lajitoveria kohtaan, joka on viettänyt lyhyen tuskallisen elämän ja uhrannut henkensä päätyäkseen euron broileripihviksi! Eikä edes euron, sillä pitää kysyä, mitä saavat vaivojensa palkaksi maanviljelijä, mylläri, leipuri ja pikaruokapaikan myyjä? Kun naama mykkyrällä suollan tätä tiedostavaa ajatusta, minut pysäyttää vanha nainen.
- Euron kana? Olin näkevinäni äsken mainoksen, mutta missä niitä myydään?
Kerroin missä ja näytin vielä paikankin.

Vanha nainen oli varmaankin tehnyt melkoisen työrupeaman jo ennen kuin 60-luvun työeläkelait astuivat voimaan. Mennyt töihin 14-vuotiaana suoraan kansakoulusta ja ollut pitkät vuodet naisvaltaisella alalla, jossa eläkekertymä ei myöhemminkään ole kummoinenkaan. Hänellä on moraalinen oikeus Euron kanaan.
Naamani silenee, olo on yhä tiedostava, mutta seesteisempi.