-otsikolla kertoo Anna-Stiina Nykänen aamun HS:ssa äkkilopun saaneesta pitkästä nuoruudestaan suurien ikäluokkien katveessa. Nauratti.  Ja tunnistin: sama kokemus täällä suurien ikäluokkien liepeilläkin.

Meitä nuoria oli ennen joka paikassa paljon, kouluissa, muissa opinahjoissa, työpaikoilla. Ja sitten yhä nuoremmat ihmiset alkoivat viettää viisikymppisiään ja lopulta me nuoret, myönnytyksenä aloin puhua myöhäisnuorista, jäimme eläkkeelle.

Busseissa en koskaan muista olevani vanha, saatan luovuttaa paikkani vanhukselle tai lapsille. Mutta viime viikolla tapahtui pari kertaa jotain outoa. Astuin ruuhkaiseen bussiin, syntyi katsekontakti keski-ikäiseen mieheen, joka sanoi minulle jotain ja alkoi kohottautua paikaltaan. Kysymys ei siis ollutkaan flirtistä, vaan mies aikoi antaa minulle paikan! Hämmentyneenä solkotin kiitoksen ja mutisin, että takanani ollut rouva ehkä…Takanani ollut rouva ei tainnut olla juurikaan minua vanhempi, mutta hänellä oli iso pyörällinen kassi. Kun kävelin muutaman metrin eteenpäin, nousi toinen nuori mies paikaltaan ja osoitti sitä minulle. Olin jo toipunut edellisestä ja alkanut sisäistää ikäni, joten kiitin ja istuin.

Viikonlopulla olin tuttavajoukon kanssa Emmassa ja edelläni kassalla ollut ihminen sanoi, että yli 70-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi. Täytin kesällä 70. Minusta on siis tullut niin vanha ja näkymätön, ettei edes pääsymaksua peritä! No ei, hauskaa tietysti, että iästä on tällaista hyötyä, korkea hatunnosto Emmalle.

"Elämän joutomaalta"*

Kävimme katsomassa Suomen taiteilijaseuran 85-vuotista taivalta juhlistavan Toinen tila-näyttelyn. Erityisesti minua puhuttelivat hyvinkääläisen Olli-Pekka Merimaan vaikuttavat kierrätystekstiilityöt ja runot, joissa oli kysymys ihmisestä, elämästä ja kuolemasta. Olin näkevinäni niissä jonkinlaisia linkkejä taidehistoriaan, mm. Simbergin Kuoleman puutarhaan Tampereen tuomiokirkossa. Jollekin toiselle tuli mieleen 20-luvun neuvostoavangardismi. Harmittelen, etten ottanut edes huonoja kuvia, kun netistä ei töistä näytä kuvia löytyvän. Taiteilija, kahden lapsen isä, opiskelee kuulemma lähihoitajaksi, sillä kuvataidehan ei elätä.

* sitaatti runosta

Ei ole helppoa olla nuori

Yhden ystävättären kanssa kiistelemme usein siitä, kummalla oli/on helpompaa nuorina, meillä vai nykynuorilla. Olen sitä mieltä, että meillä. Ei ollut opintotukia, mutta lainojakin kannatti ottaa, sillä töitä riitti kaikille. Ei riittänyt, sanoo pohjoiskarjalalainen ystävätär. Hänen kotiseudullaan oli työttömyyttä ja miehiä rahdattiin etelään siirtotyömaille. Nykynuorilla on opinto- ja kaikenlaiset muut tuet ja odotettavissa vanhempien perintönä valmiiksi maksetut asunnot vielä, hän sanoo. Minä muistutan siitä, että nykynuoret ovat viisi-kuusikymppisiä ennen kuin pääsevät perimään vanhempiaan. Sitä ennen pitää maksaa kalliit asunnot eikä inflaatio syö velkoja ja lapset pitää kasvattaa aikuisiksi pätkätyöpalkoilla. Sekä maksaa meikäläisten eläkkeetkin pääosin, vaikka itsellä ei ole toivoa samanlaisista eläkkeistä.