- Kaunis kukka.
- Sehän on rikkaruoho!
- Tekeekö se siitä ruman?
Ajatustenvaihto on
Tiikeristä, sarjakuvasta, jonka poistumista Hesarista suren - poistumisen syy tosin on ymmärrettävä. Nuokin ruudut olin leikannut  talteen.
En analysoi tarkemmin syvimpiä henkilökohtaisia vaikuttimiani tekoon, mutta sanon kumminkin, että rikkaruohoissa on joitakin, joita rakastan erityisesti.
 
Jätän suolaheinät kukkapenkkiinkin. Keskellä pihanurmikkoa kasvavat kuminat kierrän ruohonleikkurilla ja leikkelen niiden ympäristön puutarhasaksilla. Jauhosavikat jätän joka ainoaan paikkaan, missä niitä näkyy: kasvimaalle, kukkaruukkuihin, Kanamarjaa varten päärynäpuun alle perustamaani metsämansikkapenkkiin. Kuistin nurkalla varjelen rohtovirmajuuria ja maakellarin laidalla pukinjuurta.
Itse asiassahan nuo kasvit eivät edes ole rikkaruohoja, vaan hyötykasveja. Tiedän jopa, miten niitä voisi käyttää ruuaksi tai rohdoksi, mutta olen pääasiassa antanut olla. Vain jauhosavikoita olen käyttänyt enemmän - hakkaavat pinaatin mennen tullen.

 

Tämä tarhamaltsakaan ei ole rikkaruoho, sekin on hyötykasvi, jota en poimi syötäväksi, koska se on mielestäni niin kaunis. Sekin saa siementää ja jatkaa sukuaan.
Herta Müllerin Hengityskeinussa romaniansaksalaiset sotavangit selvisivät ukrainalaisella vankileirillä nälkäkuolemalta syömällä villinä kasvavaa, punaista maltsaa - ei suolaheinää, kuten  tuossa linkkinä olevassa mainoksessa väitetään.

Tarkemmin ajatellen noiden kasvien säästäminen on siis vain vaatimaton yritys osoittaa koko ihmiskunnan puolesta kiitollisuutta vuosisatoja jatkuneista  palveluksista.

Lähden nyt kasvissyöjäseurueessa Savoon juhannuksenviettoon ja toivotan muillekin, ellei kasvispainotteista, niin ainakin muuten terveellisesti hauskaa juhannusta!