Keltainen meri -maalaus on sudittu raikkaasti isoilla vedoilla - aika vaikuttava! Maalausvuosi on 1914, Emil Nolde on siis tehnyt sen samalla Etelämeren matkalla, jolta kootun näyttelyn näin vuosi sitten Berliinissä. Kirjoitin, että pidin kovasti matkalla syntyneistä akvarelleista, mutta en maalauksista. Tämä Uhma ja melankolia näyttelyssä Taidemuseo Meilahdessa oleva työ on kyllä poikkeus.
Meilahti näyttää elokuulle asti Dresdenin Albertinumin kokoelmista koottua läpileikkausta saksalaisesta - ja saksilaisesta - taiteesta.

Albertinumissa tapahtui jokin vuosi sitten ilkeä vesivahinko, Elbe tulvi kellariin asti ja vahingoitti myös siellä olevia maalauksia. Nyt Albertinum on remontissa ja töitä kiertää sillä aikaa maailmalla.
Albertinumkin tuhoutui Dresdenin pommituksessa 1945, mutta jälleenrakennettiin 1953.
Kävin siellä vuonna 1974. Siellä oli silloin suuri Caspar David Friedrichin, seudun oman suuren pojan, näyttely. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, näyttely ja Dresden, ajattelin, kun kerran Berliinissä parin tunnin matkan päässä olin.
Albertinumin edessä kiemurteli pitkä jono, neljää rinnan. Kesti yli puoli tuntia ennen kuin pääsin edes sisälle. Saleissa 162-senttinen ihminen joutui jatkuvasti seisomaan varpaillaan yrittäessään nähdä ihmismuurin yli jotain. Ankarin kokemani taidetungos - ehkä kokemuksen voi uusia Ateneumin tulevassa Picasso-näyttelyssä.

Olin utelias näkemään myös, mitä Dresdenistä,  saksien rajusti pommitetusta pääkaupungista ja kuuluisasta kulttuurikaupungista oli jäljellä - mm. luettuani Kurt Vonnegutin Teurastamo 5:n. DDR:n aikaan keskustaa oli korjattu entisöidenkin, mutta aika lailla siellä oli ei-niin-kaunista elementtirakennusta.

Albertinumin lähellä olleen, pommituksen seurauksena tuhoutuneen Frauenkirche-kirkon rauniot oli jätetty sodan muistomerkiksi.
Saksojen yhdistämisen jälkeen paikallinen muusikko, nimeä en muista, teki aloitteen kirkon jälleenrakentamisesta ja sponsorirahaa saatiin ympäri maailmaa. Tämä oli kuulemani saksalaisversio. Englanninkielinen wikipedia korostaa amerikkalais-saksalaisen lääketieteen nobelistin Günther Blobelin osuutta asiassa. Siinä pidettiin tärkeänä kertoa myös, ettei kirkko hajonnut liittoutuneiden pommituksessa, vaan vasta seuraavana päivänä. Näin on,  mutta sen romahdutti pommitusten sytyttämä tulipalo.
 
Nyt valtava kirkko on joka tapauksessa melkein entisensä. Siinäkin mielessä, että raunioita ei hävitetty, vaan joka ainut käyttökelpoinen rakennusmateriaalin kappale käytettiin jälleenrakennukseen, sijoitettiin paikalleen tietokoneohjelmaa käyttäen. Vanhan kirkon palaset erottaa kuulemma väristä.