Virukset uhkasivat, mutta selvittiin.

Flunssavirus pisti petiin vain yhdeksi päiväksi, mutta nyt ei sitten oikein voi enää rehennellä, että "minulla ei ole ollut flunssaakaan miesmuistiin".Tietokoneen virus oli luulotautia, vain jokin koneen oma jumitus, sanoi paikalle kutsuttu asentaja. Nuori mies asensi koneeseen kuitenkin ilmaisen virusohjelman. Itseään voi lohduttaa jakamalla kotikäynnin ja ohjelman asennuksen hinnan maksullisen virusohjelman kuukausitaksalla - siitä voi laskea, koska operaatio alkaa tuottaa voittoa.

Mutta ne muutamat päivät, jotka vietti ilman nettiyhteyttä ja edes konetta - vedin töpselin seinästä - antoivat ymmärtää virtuaalisen riippuvuuteni syvyyden.
Ei voi kirjoittaa sitä pöytäkirjaa eikä sitä muistiota! Ei voi lukea blogeja eikä sähköpostiaan! Ei voi tehdä niitä ilmoituksia, joita kokouksen jälkeen piti hoitaa! Ei lähettää niitä kysymyksiä! Ei voi kirjoittaa edes niitä kahta kirjettä! Puhumattakaan yleisestä surffailusta! Ei voi tehdä mitään!

Kävin kirjastossa lukemassa sähköpostini - ei siellä ollut mitään kiireellistä. Lepo vaan. Lainasin samalla kaksi kirjaa, ja nyt poistui sivistyksestäni se aukko, etten ole lukenut yhtään Ilkka Remestä. Luin Remeksen - kirja oli ammattimiehen työtä. Koukuttava rakenne oli muuten sama kuin Oksasen Puhdistuksessa: kaksi vuorottelevaa tarinaa, jotka kohtaavat, salaisuus paljastuu ja loput loppuhuipennuksessa. Toinen kirja oli Tatiana de Rosnayn Avain. Siinä oli kaksi vuorottelevaa tarinaa, jotka kohtaavat jne....

Nyt kone on kunnossa ja voisi siis kirjoittaa kaiken edellä mainitun. Voi ei - on naistenpäiväkin eikä silloin pitäisi raataa.

Ei raadeta, tytöt, vietetään iloista naistenpäivää! Toivotan sitä Leikin kauppaa-runolla Merja Virolaisen Olen tyttö, ihanaa!-kokoelmasta. Se löytyy, kun valitsee vasemmalta Merja Virolaisen ja oikealta Leiki kauppaa tämän jälkeen.
Runonkin lopun huipennuksessa, viimeisellä rivillä, on paljastus, kirjailijan, lukijan ja virtuaalieläjän yhteinen salaisuus.