Joskus yläasteella tytär tuli kavereineen seisomaan eteeni tavalla, josta näki, että kysymyksessä oli tärkeällä asialla oleva lähetystö.
- Me halutaan ruveta kasvissyöjiksi, tytär sanoi. 
Kyllä se sopi - jos minulle ensin tentittäisiin kasvissyöjän kannalta kriittiset vitamiinit ja hivenaineet, lupasin.

Tytöt lähtivät kirjastoon. Ainoa ravinto-opin oppikirja, jonka he löysivät, oli tarkoitettu ruotsinkielisille ammattikorkeakouluille. Opiskelu alkoi sitten siitä. Tytär luki ruotsia A-kielenä - läiskähti siis kaksi kärpästä! 
En ole asiantuntija minäkään, mutta  kiinnostunut aiheesta. Opimme molemmat lisää ja tentti meni aikanaan läpi. Jonkin ajan päästä tytär halusi ruveta vegaaniksi. Siinä tentissä äiti oli jo tyttären informaation varassa. Uskoin mm. sellaisen tiedon, että B12 -vitamiinia olisi ollut idätetyissä ja hapatetuissa tuotteissa. Se oli senaikainen tieto, nythän vegaanit tietävät, että B12-vitamiini on hankittava purkista.

Meillä alettiin syödä koko perheen voimalla useammin kasvisruokaa - ja monista ruuista sai myös nopeasti kaksi eri versioita: purjoperunakeittoon voi lisätä kalaa tai punajuuripastakastikkeeseen yhtä hyvin jauhelihaa kuin soijarouhettakin.
Perhe sai myös tietoiskun ruuan vaikutuksesta ilmastonmuutokseen ja tehotuotantoeläinten kohtelusta  - siis jo viitisentoista vuotta sitten, niin kauan on veganismia nyt kestänyt. Tytär on päivittänyt jatkuvasti tietojaan ja voinut jakaa niitä muillekin. Vegaaninhan on syytä olla selvillä ravitsemuksesta.

Kotona siis onnistui, mutta kouluruuan saaminen oli tiukassa. Ruokala lähetti kasvisruokaa pyytäneet tytöt rehtorin puheille, joka puolestaan ohjasi heidät kouluterveydenhoitajalle, joka taas vaati lääkärintodistusta sellaisen ruokailun tarpeesta.
Lääkärintodistusta? Kaikillehan kasviruoka on terveellistä, mutta millä diagnoosilla lääkäri määräisi kasvisruokaa? Koululle eivät tyttöjen esittämät eettiset syyt kuitenkaan riittäneet. Kouluun kyllä tilattiin kasvisruokaa ja sitä tarjoiltiin esimerkiksi uskonnollisin perustein tavallisesta kouluruuasta kieltäytyville.

Jonkin aikaa tytöt yrittivät tulla toimeen salaatilla ja perunoilla tai riisillä - silloin kun niitä tarjottiin erikseen. Proteiini piti hankkia muualta ja muina aikoina, sillä kasvissyöntihän ei ole sitä, että liha vain jää pois lautaselta. Koulupäivät olivat kuitenkin pitkiä ja tytöt kasvuiässä ja minä kimpaannuin koulun suhtautumiseen. Soitin opetusviraston kouluruokailusta vastaavalle tarkastajalle. Oliko kouluille annettu ohje vaatia lääkärintodistusta? Ei, mitään sellaista ohjetta ei ollut. Mihin sellainen todistus voisi edes perustua, ihmetteli tarkastajakin. Keskustelun päätteeksi hän kehotti kääntymään uudestaan rehtorin puoleen. Niin tein. Nyt rehtorinkaan mukaan lääkärintodistusta ei vaadittu ja tytöt alkoivat saada kasvisruokaa.

Itse en ole vegaani enkä kokonaan kasvissyöjäkään, vaikka enimmäkseen syönkin kasvisruokaa. Mistään kieltäymyksestä ei ole kysymys: satun oikeasti pitämään kasviksista, juusto- ja munaruuista. Täällä maalla, pitkien kauppamatkojen päässä palkokasvit, soijarouhe ja pakastettu tofu ovat sitä paitsi käytännöllisiä proteiinin lähteitä, säilyvät pitkään. Ja niistä saa aika monenlaista ruokaa.

Tampereella näyttää viikonlopulla olevan vegaanitapahtuma. Kun minun pitää mennä käymään Helsingissä, taidankin mennä Tampereen kautta. Saan ehkä uusia tarjoiluvinkkejä. Ja toivottavasti myös hyvän sunnuntailounaan.