Palovaroitin ei toennut patterin vaihdosta, piti ostaa uusi. Ostin sen ainoan patterilla toimivan, joka rautakaupassa oli.

Ohjekirjassa kiiteltiin, että olin valinnut juuri tämän. Kirjassa annettiin usealla kielellä ja suomeksikin kahdeksalla tiheätekstisellä sivulla laajalti ohjeita varoittimen sijoituksesta, huollosta jne. Minulle olisi riittänyt yksi ohje - se, miten patteri laitettiin paikoilleen vähän edellistä palovaroitinta oudommannäköiseen koloon. Siitä sanottiin:
Pariston  asennusohjeet ovat pariston kannen sisäpuolella. Noudata ohjeita oikean asennuksen varmistamiseksi.

Avasin kolon kannen, jota kai tarkoitettiin. Valkoinen muovipinta oli täynnä oli pientä kohokirjoitusta. Sain selvää vain yhdestä versaalilla kirjoitetusta sanasta: WARNING. Kallistelin varoitinta ja yritin löytää sellaisen kulman, jossa varjon avulla pystyisin lukemaan pienemmänkin englanninkielisen tekstin. Erittäin vaikeaa, mutta miten kuten sain selvää sanoista red arm is held down ja se tieto näytti riittävän.

Mitenhän jutun kanssa pärjäisi se tuttava, joka tarjosi minulle Savon matkalla teetä?

- Näistä nykyteistä ei kyllä oikein irtoa väriä eikä makua, ei kummastakaan näistä, hän sanoi anteeksipyytelevään sävyyn ja työnsi rasioita lähemmäs.
Otin toisesta rasiasta teepussin. Ja totta, ei siitä irronnut väriä. Otin rasian käteeni. White Tea, luki siinä. Toisessa luki Green Tea.
- Mistä tietää, mikä on tavallista teetä? tuttava kysyi, kun olin kertonut syyn teiden värittömyyteen. Hän oli niitä ikäluokkia, joiden aikana ei kansakoulussa opetettu kieliä.
Kääntelin rasioita. Niissä oli julmetusti niin pienellä painettua tekstiä, etten oikein silmälasit päässäkään tahtonut saada niistä selvää. Suomea en kyllä löytänyt.
- Pitää kysyä myyjältä, sanoin, kun en muuta keksinyt.

Jäi kuitenkin vaivamaan, miten suomalaisessa marketisssa voi myydä elintarvikkeita pakkauksissa, joista ei mitenkään käy suomeksi ilmi, mitä sisällä on. Kotiin palattuani kaivoin kaapista saman L:llä alkavan firman Taste Collection -pakkauksen. Takana oli tummanvihreällä pohjalla oikein pientä valkoista tekstiä. Tarkasti tihrustaen erikielisten tekstien joukosta löytyi ympyröity FI, jonka takana kerrottiin, että kysymys oli mustasta teestä ja aromeista.

Luulenpa kuitenkin, että moni muukin Pihtiputaan mummo kuin me saattaa olla vaikeuksissa niin teen kuin palovaroittimenkin kanssa.

Ensimmäinen vihreä teeni

Ensimmäinen romanssini oli alkanut takuta. Tietyt tosiasiat kävivät yhä häiritsevämmiksi.
Yhtenä lauantaiaamupäivänä minut oli kutsuttu lepyttelytapaamiseen nuoren miehen asunnolle. Houkuttimeksi oli ilmoitettu, että keskusteltaisiin vihreän teen äärellä.
Minä olin teenjuoja, mutta en ollut koskaan maistanut vihreää teetä - ei sellaista 60-luvun alkupuolella Helsingissä tunnettu. Nuoren miehen työkaveri oli ollut matkalla Kiinassa ja tuonut sieltä vieläpä vihreäksi teeksikin luksusta, ylimpien oksien vasta-avautuneita silmuja.

Erityisen innokkaasti en silti saapunut paikalle. Ei ollut ensimmänen lepyttelykeskustelu.
Krapulaisen oloinen nuori mies oli juuri saanut asuntonsa siivotuksi, mutta halusi vielä käydä kylvyssä huuhtomassa siivouspölyt.  Hän ehdotti, että laittaisi kylpyveden valumaan, keittäisimme teen ja minä voisin kylpijää odotellessani siemailla vihreää teetä ja lukea aikakauslehtiä, joita copy oli kantanut työpaikaltaan ison pinon.

Teeharvinaisuus näytti olevan pieniä harmaanvihertäviä kääröjä, joita mies pudotti Liekki-padan pohjalle, koska hänellä ei ollut teekannua. Sitten keitettiin vesi, kaadettiin kääröjen päälle ja nostettiin kansi padan päälle. Vihreää teetä piti kuulemma hauduttaa vain pari minuuttia.
Uteliaina, melkein päät padan päällä yhteen kolahtaen avasimme kannen ja - !
Mies purskahti nauruun. Minä katsoin teeveteen oienneita lehtikääröjä ällistyneenä -  niiden päällä oli kerros keitettyä riisiä.
Mies oli edellispäivänä keittänyt padassa riisiä, jota oli tullut tarttuneeksi kannen sisäpuolelle ja kansi oli jäänyt pesemättä.

Lipitin siis mustaa pussiteetä lehtiä lukiessani.
Pino vajeni, mutta sitten havahduin ajatukseen, että kylpy oli kestänyt omituisen kauan. Suunnistin kohti kylpyhuonetta. Oven takaa kuului tiettyä ääntä, ei kai...? Kyllä. Mies oli nukahtanut ammeeseen ja kuorsasi pää ammeen takalaidalla retkottaen.
Kohtalo oli antanut minulle näin mainion tilaisuuden häipyä paikalta! Mutta mitä, jos mies valahtaisi ammeeseen ja hukkuisi?
Vedin tulpan irti ja nostin ammeen reunalle. Sitten hipsin mahdollisimman nopeasti tieheni.