Palasin Savosta Helsinkiin, mansikoita pakastamaan ja katsomaan muutaman näyttelyn. Hämmästyksekseni kaikki galleriat, joihin yritin, olivat kesäsunnuntaina kiinni. Kun maanantaina lähdin mansikoita etsimään, kävelin sen sijaan odottamatta hienoon isoon galleriaan:


Edellisen kerran tunnelin läpi kulkiessa paikka oli ollut ankea ja epämääräisellä tavalla pelottavakin. Nyt se oli täynnä upeita, värikkäitä maalauksia ja taiteilijoita työssään.
Juttelin afrikkalaisia kalliomaalauksia mieleentuovaa työtä maalavan taiteilijan kanssa. Kuulin, että hän oli saanut luvan maalauksiin Helsingin rakennusvirastolta. Lupa ei tietenkään heltiä aivan kenelle tahansa, töistä odotetaan luonnoksia. Tässä tapauksessa kysymys oli yhteisötaiteesta ja taiteilija voi toimittaa luonnokset vain omista töistään, mutta sai luvan maalata tunnelin yhdessä paikallisten nuorten kanssa. Kysymyksessä oli siis todellakin kokonainen galleria.

Koska betoniseinän pitää päästä hengittämään, töihin käytettiin sokkelimaalia, jota levitettiin siveltimillä,  kysymys ei siis ole spreijatuista graffiteista. Betonipinta imee melkoisen määrän maalia, mistä syntyy tuhanisen eurojen kustannukset. Hämmästyin kun kuulin, että kaupunki ei osallistu edes materiaalikustannuksiin - puhumattakaan että taiteilija saisi työstään mitään korvausta!  Artisti siis maksaa taas, kuten sanonta kuuluu. 

Jälkeen päin harmittelin, että olin arastellut kysyä taiteilijan nimeä, mutta junassa selaamastani vanhasta Metrosta se löytyi, Viva Granlund.
  Mielenkiintoiset sivut, Helsingin Diego Rivera, voisi sanoa!

Design-pääkaupunkivuodeksi suunnitellaan kaikenlaista katukuvaa parantamaan, mm. satojen tuhansien arvoisia pysäkkejä. Toivoisi kaupungilta löytyvän jotain myös tämäntasoisen katutaiteen rahoitukseen.
Vuoden suunnittelua johtava Pekka Timonen näkyy hakevan kadunmiehiltä ideoita "jokapäiväisen elämän parantamiseen". Tässä olisi yksi. Katutaide on hakeutuu todella ison joukon jokapäiväiseen elämään, yllättää t
arjoamalla uusia kokemuksia arkiympäristössä.