- Vihjee pammo, sanoo Kanamarja kädessään pitelemästä joulukuusen  pallosta. Sitten hän kurottaa ylemmäs:
- Puna pammo.
Ja sitten:
- Mummo nosta.
Mummo nostaa ja Kanamarja osoittaa sinistä, jonkinlaisten kirjavien piiperrysten peittämää palloa:
- Maapammo.
Mummo nyökkii hyväksyvästi, itsehän hän on sanonut, että se on maapallo. Kanamarja miettii ja osoittaa uudestaan punaista palloa:
- Maapammo?
- Ei, tämä on maapallo, sanoo mummo ja osoittaa taas sinistä palloa. Väristä ei kuitenkaan ole kysymys, Kanamarja tietää, että ne kutsuvat väriä siniseksi. Mutta maa- ei siis myöskään tarkoita joulukuusenpalloa.
Ihmisen täytyy kai itse ottaa asiasta selvä, kun aikuisista ei ole selittäjiksi.

Yritysdemokratia, yleisöosallisuus ja minun pankkini

Kesällä 1960 minulla oli kesätyö, josta tuli niin paljon rahaa, että piti miettiä tilin avaamista. Olin  rupeamassa tiedostavaksi ja analysoin pikkukaupungin pankkitarjontaa. Liikepankkeja ja osuuspankki. Osuuspankkia hallinnoivat jäsenet, isän serkun perhe mm. oli parissakin sukupolvessa istunut maalla paikallisen osuuspankin edustajistossa. Sinne minunkin tilini, yhteisesti hallinnoituun pankkiin.
Suhde on kestänyt nyt kuudettakymmenettä vuotta.
 
Ei ollut kiva lukea aamun Hesarista pankin napamiesten holding-yhtiöistä, joihin on siirretty - ilmeisesti siis jäsenten edustajien ystävällisellä suostumuksella - kahmalokaupalla rahaa. Tällaista on pankkitoimi ja tällainen on muukin yhteiskunta, kyllä. Mutta että minunkin jäsenten hallinnoima pankkini!

Ensimmäisessä työpaikassani joskus 60-luvun lopulla heitin työhuonekunnan kokouksessa ehdotuksen, että meillä kokeiltaisiin yritysdemokratiaa. Parilta tyypiltä pääsi raikuva nauru, jokunen meni mietteliääksi.
Päätettiin perustaa työryhmä, johon minut tietysti valittiin. Idean äitinä rupesin hakemaan  tietoa aiheesta. Luin Niilo Koljosen Työntekijä ja yritysdemokratia -kirjan sekä muuta mitä käsiini sain, paljon sitä ei ollut. Lukukokemuksen jälkeen tulin siihen tulokseen, että kysymys oli näennäisdemokratiasta. En muista, vedinkö esitykseni takaisin vai miksi kokeilua ei tullut.

Helsingin Sanomat oli saanut  ratkaisevan tiedon
pankin järjestelyistä lukijalta eli  yleisöosallisuuden, ns. crowdsourcingin kautta.
Yritysdemokratiaa perusteltiin aikoinaan tiedonsaannilla. Työaikoinani seurasin sitä tyytymättömyyttä, joka ammattijärjestössä syntyi, kun pörssiyhtiössä jäseniä edustanut henkilö piti
kuulemansa asiat omana tietonaan ja vetosi vaitiolovelvollisuuteensa.

Yleisöosallisuudessa on päinvastainen velvollisuus. Netti on luonut sille hyviä mahdollisuuksia ja yleisöosallisuuden suuntaan kannaattakin ilmeisesti katsoa toiveikkaana. Meilläkin eikä vain jossain Kiinassa.