Hallinnan menettämisen tunne, joka ihmisen muutenkin valtaa vuoden pimeimpään aikaan, saa vahvistusta kirjamessuilla. Mikä määrä kirjoja, jotka haluaisi lukea ja ostaa! Mutta ei ole rahaa eikä aikaakaan. Osan voi kyllä lainata kirjastosta ja jotain ehdinkin jo lukea sitä kautta ennen kuin kirjamessut ehtivät vauhdittaa ihmisten lainausintoa. Sain kirjastosta esimerkiksi Raili Mikkasen Unelmien varjot, kiinnostavan kuvauksen Kannaksen ja Pietarin suomalaisista vuosina 1905-1928.
Jari Tervon Troikan ostin serkkutytölle. Saa kiitokseksi kesäisestä Tallinnan vieraanvaraisuudesta. Myös siksi, että yksi äidin suvun tarinoista liittyy tapahtumasarjaan. Punaupseerikolmikosta yksi oli tarinan mukaan äidin sedän kasvattipoika. Asiaa häpeiltiin ja sedän vaimoa haukuttiin jotenkin syylliseksi asiaan. En ole erityisesti Tervon ystävä, mutta kirjan aion ensin lukea itse.
Pari muutakin kirjaa ostin, mutta enpä kerro, etteivät mahdollisesti blogia silmäävät lahjansaajat pääse asiasta perille liian aikaisin.

Hesari kertoi kirjasta, jossa annetaan ohjeita siitä, miten pitää keskustella kirjoista, joita ei ole lukenut. Tässä iässä asian sosiaalinen puoli on alkanut menettää jo otettaan. Tai ainakin jonkin verran, sillä jotain erityistä kutkutusta tunsi, kun luki ihmisten tunnustuksia siitä, mitä on jäänyt lukematta. Eikö nekään...?
Omia tunnustuksia: näin Waltari-juhlavuonna voi alkaa kertomalla, että en ole lukenut Sinuhea enkä aiokaan. Enkä muitakaan vastaavanpaksuisia kirjoja. Nykyisin minua vetävät puoleensa kirjat, joissa sanoma on pystytty tiivistämään lukijaystävällisempään määrään.
Tolstoi on jäänyt melkein kokonaan lukematta, Anna Karenina jäi kesken puolessa välissä, mutta Sota ja rauha alkuunsa. Dostojevskia luin aikalailla. Kun olin syventynyt Idioottiin, taideopiskelijaystävätär halusi tietää, mistä siinä kerrottiin. Aloitin vuolaan selostuksen. - Kuulostaa Peyton Placelta, hän totesi kesken innokkaan selvitykseni. Siinä tienoissa innostus Dostojevskiin taisi hyytyä.
Moni muukin merkkiteos on lukematta, Alastalon salissa esimerkiksi - mutta eihän sitä oikeasti juuri kukaan olekaan lukenut. Tunnen yhden ihmisen, joka on lukenut Finnegans Waken. Itse olen kyllä lukenut Odysseuksen. Ja Kadonnuttaa aikaa etsimässä ykkösosan. Toiset osat saivatkin olla minulta rauhassa.

Siis että, että tämä sosiaalinen puoli oli menettänyt otettaan, kun pitää noilla kehuskella…
Ai niin - lainasin myös elävän kirjan. Kannattaa käydä katsomassa, miten hienoja töitä  tekee Muurmanskista muuttanut suomalais-venäläinen toimittaja Sergei Arhipov (kuvat venäjänkielisten linkkien takana).

Mutta nyt työnnyn kohta myrskyyn ja vaalihuoneiston kautta parantelemaan kirjallisuusaukkojani messuille. Sitä paitsi siellä törmää aina jokuseen tuttuun.