"Mitä aikaa on tämä, jolloin puhe puista on melkein rikos, koska siinä vaietaan niin monista rikoksista", kirjoitti Brecht.  Ajattelin tehdä tämän rikoksen nautittuani joka-aamuisen uutisannokseni. Ihan mielialaa kohentaakseni.
Toisaalta - oli siellä iloisia yllätyksiäkin. Helsingin Sanomien pääkirjoituspalstalla puhutaan perusturvalla ja työmarkkinatuella elävien puolesta, kun Sata-komitea näyttää sen joukon ehdotuksissaan unohtaneen. Kela-maksuistakin, joilla tukia on rahoitettu,  luovutaan -  mutta Timo Kalli kuuluu vaativan sen vastapainoksi progressiota pääomatulojen verotukseen. Yllättäviä tahoja - eikä niitä varmaan voi noin vain sivuuttaa. 

Ensimmäisiä puumuistojani on tämä: isä, lippalakki päässä, ruosteenruskeassa haljasnahkapusakassa nakuttelee suuresta kävystä minulle pähkinöitä. Syön ne sitä mukaa, kun hän irrottaa ne siemenkalvoista. Luulen muistavani maunkin: aika lailla sama kuin pinjansiementen. Puu on nimittäin siperiansembra. Asuimme isän työn vuoksi jonkin aikaa pienellä itäsuomalaisella paikkakunnalla talossa, jonka nurkalla kasvoi iso, pitkäneulaksinen puu. Äiti kertoi, että tuulisina öinä paikkakuntalaisia hiippaili nurkilla käpyjen toivossa.

Siperiansembraa muuten tuotiin Suomeen 1860-luvun nälkävuosien jälkeen ravintokasviksi - Siperiassa sillä oli ollut sitä merkitystä. Koristekasvina se meillä kuitenkin levisi.

Tytär meni pari vuotta sitten naimisiin ja nuoret järjestivät pienimuotoiset häät lähipiirilleen. Lahjatoivomuksena oli puu. Ei hedelmäpuu, ne he hankkivat oman makunsa mukaan, vaan jokin muu. Täytyy kertoa, että nuorilla on iso, osin luonnontilainen tontti. Lahjoiksi tuli hämäläisten vanhaa aatelispuuta kynäjalavaa, lehmusta, tammea. Mietin hetken palsamipoppelia, jonka tuoksu kohottaa aina sadepäivien mielialaa. Mutta päädyin sitten siperiansembraan, kun sillä oli sukuperinteitäkin.

Puutarhalla oli kauniita makedonianmäntyjä ja pari sembra-nimistä puuta. Muuten hyvännäköisiä, mutta neulaset näyttivät alkaneen ruskettua tyvestään. Kysyin henkilökunnalta asiasta. Sanoivat, että  varmaan kuivahtaneet, virkistyvät kun saavat vettä. Olivatko ne juuri siperiansembroja, sitä he eivät osanneet sanoa. Sembroja on nimittäin useampia, mutta se siemenpuu on nimenomaan siperiansembra. Tarhan omistajakaan ei osannut sanoa, antoi minulle vain ison puutarhakirjan luettavaksi. Luin miten monenlaisia sembroja oikein oli ja päätin mennä kotiin opiskelemaan lisää. Siellä asia selvisikin: siperiansembran tunnistaa uusien neulasten tyvessä olevasta ruskeasta kalvosta.

Nuoret saivat siis kumpikin sembransa. Ehkä he voivata aikanaan nakutella pähkinöitä lapsenlapsilleen - käpyjä puu alkaa nimittäin tehdä vasta 25-30-vuotiaana. Jos kävyt linnuilta varjeltuvat - pähkinänakkelin puikkelehtimista pihapuiden rungoissa nuoret ovat voineet seurailla jo nyt - vaikka se sembransiemensyöppö lintu on kyllä pähkinähakki.
Kun nyt myyrät vielä pysyisivät etäällä. Mutta onhan talossa kaksi kissaa.