Vaikka en olekaan erityisen perso makealle, pimeän aikaan tekee mieli joskus jotain. Ja vanhat karkit ovat parempia kuin pussillinen uusia; niissä on nostalgian lisäaromi. 40-luvulla kaikki makea, kuten sokeri ja suklaa, oli kortilla. Ajan eläneet lapset muistelevat nyt haikeina kuivattuja porkkanoita ja erilaisia karamellijauheita, hedelmän ja suklaan makuisia. Suklaan makuisen muistan minäkin: kun ihminen otti sitä lusikallisen, häntä yritettiin naurattaa ja jos se onnistui, suusta pöllähti vaalean beessi jauhopilvi.

Omat lempikarkit olivat banaanipötkö ja Jäte-Joonas, läpikuultava, kova hedelmäkaramelli, joita sai korttien ohi, kun vei jätepaperia keräykseen. Banaanipötkö oli vaaleankeltainen, pikkusormenkokoinen, hauraansitkeä herkku, joka muistutti kuulemma samannimistä hedelmää, joita oli saanut ennen sotia. Yhtenä vuonna näitä herkkuja tuli jälleen Suomeen ja mummo osti yhden kullekin lapsenlapselleen. Banaani oli karamelliin verrattuna valtavankokoinen ja availin sitä silmät loistaen. Mutta mikä pettymys: maku ei ollut yhtään samanlainen kuin karamellin, pikemminkin muistutti lähinnä perunaa. Aikuiset saivat syödä banaaninsa.

Äidin serkun pojalla oli syntympäivät ja minutkin oli kutsuttu. Serkku oli opettaja, joten siellä piti käyttäytyä erityisen kiltisti – kysymys oli koko perheen kasvoista. Mitään ei saanut pyytää; ottaa jos tarjottiin, niiata ja sanoa kiitos. Serkun mies oli liikemies ja saanut jostain suklaajauhoa. Siitä oli tehty tryffeleitä, siis näitä vanhanajan tryffeleitä, joiden resepti seuraa kohta. Kertakaikkisen taivaallisia! Mitään sellaista ei Sokea tipu ollut maistanut naismuistiin! Sitten oli mehua ja munkkeja, ihan hyviä nekin. Tryffeleitä tarjottiin vain kerran, mutta munkkeja kaksi kertaa. Kysyttiin, että ottaisiko Sokea tipu munkkeja. Sokealla tipulla oli jyvähetkensä ja hän keksi sanoa: tipu ottaisi niitä pieniä ruskeita munkkeja! Ja sai tryffelinsä, vaikka ymmärsi kyllä että ei aivan hyväksyttävin keinoin.

Oman lapsen ollessa pieni löysin vanhan reseptin 50-luvun lehdestä ja aloin tehdä tryffeleitä uudestaan sen mukaan. Meillä ne olivat haluttua herkkua – ja niitä tehdään taas tänäkin jouluna. Mutta ei ehkä olisi pitänyt mennä viemään niitä maistiaisiksi naapurintytölle. Kun tytön äiti palautti astiaa, jossa tryffelit olivat olleet, tyttö sanoi: Yäk, ne oli ihan kauheita, mutta onneksi mummo söi ne.

Mummoikäpolven syötäväähän nämä Alastalon lasten tryffelit ovat, pula-ajan herkkuja:

50 g Kultanauhaa (=margariinia)

½ dl Atlantaa (=kevytkermaa)

1 dl sokeria

2 rkl kaakaojauhetta

11/2-2 dl perunajauhoja.

Kultanauha, Atlanta, sokeri ja kaakao sekoitetaan ja kiehautetaan. Massa jäähdytetään, lisätään perunajauhot ja pyöritellään pieniä palloja, jotka kieritellään sokerissa. (Vegaanilapselle korvataan Kultanauha sinisellä Keijulla ja Atlanta kaurakermalla.)

Annos on niin pieni, että jos taloudessa on mummoja, niin ainakin tuplamäärä!