Kaivoin aikoinani suvun torpan pihalta tummanpunaisen varjoliljan sipulin ja sillä näytti olevan kyljessään toinenkin alku.
Olen varjellut kasvia kuin silmäterääni, ja kasvusto kukki viime vuonna komeampana kuin koskaan. Tänä vuonna poikasia oli niin  paljon, että siirtelin niitä jo toiseenkin paikkaan. Ja viitisentoista komeaa kukkavartta - kuvittelin jo, kuinka paljon siementä saisin niistä tänä vuonna!

Mutta kauhistus, kun eilen jouduin  kastelemaan kuivuuden vaivaamaa penkkiä, näin että liljojen lehdet olivat ruskistumassa  alhaalta päin ja kukkavarret kuihtumassa. Varmaan kuivuutta, ajattelin ja kastelin liljatkin varmuuden vuoksi, mutta päätin myös ruveta googlailemaan.
Löysin diagnoosin, joka varmistui, kun kaivoin yhden sipulin ylös: liljojen harmaahome, ei liljaripsiäinen, joka aiheuttaa myös samannäköistä vahinkoa. Mitään hometta tai harmaata ei näy - liljojen harmaahomeen oireisiin ne eivät kuulu. Sipulissa näytti vain olevan mätimisen oiretta.

Itusilmullisissa ruskoliljoissa, keisarinkruunuissa, vanhan itäsuomalaisen talon pihalta alun perin tuoduissa, on myös käynyt jokin kato. Liljakukot sain mielestäni hävitetyksi jo muutama vuosi sitten,  joten liljojen harmaahometta kai niilläkin. Etenkin kun samassa penkissä tiikerililjat näyttävät lisääntyvän - joku kertoi netissä, että ne säilyvät jostain syystä taudilta.
Kehottivat poistamaan kaikki ruskeat lehdet, ryhdynkin heti hommiin, koska huomenna häviän viikoksi Helsingin ja Tallinnan suuntiin.
Nämä vuosikymmeniä sinnitelleet maatiaiset on saatava säilymään!

Taas kerran onnittelen itseäni tästä netistä!