Kesällä kuuluu lukea dekkareita.
Viimeisin löytöni on Denise Mina, jonka Glasgowhun sijoittuvat  tarinat ovat aika rosoista ja rankkaa tekstiä, mutta nautittavan ihmisenhajuista. Ja päähenkilöt ovat sympaattisia naisihmisiä, joihin tulee helposti samaistuneeksi.

Mutta erityisen ajakohtainen - näin eduskunnan ydinvoimakeskustelun alla - oli juuri loppuun saamani Risto Isomäen Litium 6.  Ilmastonmuutoksen torjuminen ydinvoimalla on ojasta allikkoon menoa, jää lukijan loppupäätelmäksi.

Isomäkihän perustaa tarinansa ja spekulaationsa faktoihin, jotka on huolellisesti tarkistettu, joten yhtä ja toista mielenkiintoista voi oppia.
Mielenkiintoinen on mm. tieto siitä, miten vaarallisia näyttävät olevan hengitysilmaan päässeet ja pääsevät radioaktiiviset aerosolit, jotka juuttuvat loppuelämäksi (tosin syövän ym. lyhentämäksi!) keuhkoihimme. Becqerelit keuhkoissa ehkä selittävät tupakoivienkin lisääntyneitä keuhkosyöpiä, kuten nikotiinin koukuttama Julia kirjassa miettii.

Myönteinen tieto näin marja- ja sienikauden alla tänne Kanta-Hämeen - Pirkka-Hämeen seutuville, jonne satoi erityisen iso annos Tšernobylin laskeumaa, on että sateen mukana alas tullut laskeuma korreloikin syöpien kanssa lähinnä negatiivisesti. Selitys on, että iho tai ruuansulatuskanava kestävät radioaktiivisia aineita suhteellisen hyvin ja ravintoon siirtyneet becqerelit viipyvät ihmisen kehossa vain tunteja, korkeintaan päiviä. Toisin siis kuin sateettomilla seuduilla keuhkoihin hengitetyt.

Loppuviikosta suunnitelmissani on kuitenkin siirtyä maistelemaan Suur-Saimaan vielä täkäläisiäkin turvallisempia kaloja.

Eripituisia tulevaisuuksia

Ydinvoimakeskustelussa kumpikin puoli kuuluu erityisen painokkaasti käyttävän perustelunaan huoltaan "tulevaisuudesta".

Sitä on näköjään kovasti eripituisia tulevaisuuksia: joidenkin lopahtaa ilmeisesti omaan elinikään tai korkeintaan 60 seuraavaan vuoteen, toisille se taas on satojatuhansia vuosia...