Vieroksumme toisiamme, esineet ja minä. Tai itse asiassa suhteemme on melkein vihamielinen. Jos esineet ovat mattoja, huonekaluja tai ovenripoja, ne yrittävät kampittaa minua, tarttuvat hihansuihin ja taskuihin, kaatuilevat ja heittelevät minua tai muita esineitä pienemmillä esineillä. Jos ne ovat pienempiä esineitä kuten vaikka kuppeja, ne hyppivät käsistäni tyhjinä tai täysinä, hajoavat sirpaleiksi ja sotkevat mattoja ja muita esineitä. Jotkut niistä - esimerkiksi puhelimet, avaimet, silmälasit, tietyt paperit jne. - menevät ilkeyttään piiloon - vuosi vuodelta yhä useammin. ( ADHD-luonne? Ainakin nivelrikkoa.) Kaikki esineet sitä paitsi keräävät väärää ainetta vääriin paikkoihin - se on kuulemma filosofian määritelmä lialle. Sitten niitä riiviöitä pitää hoitaa ja putsailla ja paapoa.

Ja esineet maksavat vielä rahaakin! Siksi en juurikaan osta niitä, ellei ole aivan pakko. Ostan itselleni ja muille nykyisin pääasiassa vain sellaisia esineitä, jotka voi hävittää syömällä, juomalla tai polttamalla (kuten kynttilät tai sikarit). En juurikaan lue mainoksia esineistä, joten en edes tiedä, mitä kaikkia esineitä on olemassa ja mitä ne maksavat. Siksi uskon viattomasti, että tavara on edullinen, jos siinä lukee Tarjous tai Kaksi yhden hinnalla. Oikeastaan olen Älä osta mitään (päivä tänään!) -hankkeen ympärivuotinen, kirkasgloriainen mannekiini. Eläkeläisen on tietysti helpompi olla sitä kuin jonkun nuoremman.

Mutta joulu on jonkinmoinen häiriötila tässä esineettömyyden idyllissä, sen kohdalla periaate vähän lipsuu. Omien vanhempieni kanssa sovin aikoinani, ettei osteta mitään. Lapset ovat sentään olleet ja ovat tämän sopimuksen ulkopuolella. Mutta nykyisin en osaa ostaa enää muuta kuin kirjoja. Joululahjakirjat onkin jo ostettu, ehkä suklaata lisäksi. Ja palveluseteli, jossa lukee: puolihoitomajoitus ja opastus Berliinissä ensi keväänä. Tytär vihjaisi asiasta, mutta vävy ei matkalle kuulemma halua. Kumpikaan ei siis tietenkään tiedä tästä blogista eikä mitenkään muutenkaan arvaa, että kirjoja tulee. Tyttäreltä ja vävyltä toivon itse yleensä palveluksia, mutta kun he ovat käsistään käteviä, niin nyt olen saamassa mm. kehystyksen grafiikanlehteen ja villahanskat.

25 000 hyvinhoidettua kanaa?

En usko, että Oikeutta eläimille -videoissa on kysymys vain harvinaisista poikkeustapauksista. Jos yhdessä yksikössä on tuollaisia määriä eläimiä, jokaisen hyvinvoinnista ei mitenkään voi pitää huolta. Tehotuotantoyksikköjen nimittely eläinten keskistysleireiksi on oikeastaan eufemismi, kaunistelua. No, omalla lautasellakin ratkaistaan tällaisia asioita.