Äiti täyttäisi tänään sata vuotta. Hän syntyi Suomen suurruhtinaskunnan äärilaidoilla Raivolassa. Mm. Agneta Rahikaisen Södergran -väitöskirjasta olen kesän aikana lukenut paikasta ja ajasta monenlaisia käsityksiä, olen viipyillyt seudulla ja aikakaudessa myös Heikki Ylikankaan Rata Rautuun –kirjassa sekä erilaisissa venäläistä avantgardismia ja hopeakautta koskevissa kirjoituksissa. Sata vuotta on alkanut tuntua oudon lyhyeltä ajalta.

Tyttäreni haastatteli mummoaan yläasteella jotakin koulutyötä varten. Viisi liuskaa murretekstiä on edelleen jäljellä:  Myö  asuttiin saksalaisen kartanonherra Hanckmannin mailla suuressa huvilassa. Miun isä oli sahalla puuseppänä ja korjasi koneita ja miun äiti kävi myllyllä ja teki taksvärkkiä kartanon väelle.  Myö ei oltu rikkaita, mutta en mie pulaakaan muista. Miun vanhemmat kävivät Pietarissa ostoksilla ja toivat meille lapsille sieltä leluja. Pääsin miekin kerran mukkaan, mutta mie olin niin pieni, etten muista siitä mittään. Kapinan aikana myö mentiin kellariin piiloon ja sinne tuli meijän naapuritkin. Ja myö lapset vaihettiin omat leipäpalamme naapurin lasten pullapaloihin.

Seuraa iloisia juttuja leikkiruokien teosta, pallopeleistä, kuurupiilosta, ruudun hyppelystä ja Amerikan-tädin lähettämistä kaunisnauhaisista olkihatuista. Äiti ompeli itselleen mekon jo ennen kouluun menoaan ja opettaja sanoi, että hän sai koulussa opettaa ompelukoneen käyttöä muille lapsille. Mutta sitten:

Meijän isällä oli tapana tuua meille tilipäivinä, lauantaisin, kermakaramellejä. Kerran kun myö ooteltiin isää ja kermakaramellejä, kotiin tulikin kartanonherra Hanckmann omenakorin kanssa. Hää oli köyhtyny vallankumouksen jälkeen ja oli töissä sahalla hevosmiehenä. Hänellä oli ikäviä uutisia meille. Hää oli tullut kertomaa, että meijän isä oli jäänyt sahan vauhtipyörän väliin. Myö ei nähty isää ees arkussa.

Muutettiin aivan keskustaan pienempiin tiloihin. Yksi veli lähetettiin sukulaisiin maataloon, sisaren piti mennä kotelotehtaalle töihin.

eSTERIN%20H%C3%84%C3%84T2-normal.jpg

Hääväkeä isän kuoleman jälkeen ostetun kodin pihalla – kotelotehtaaseen mennyt sisar löysi sieltä miehen.

Äitikin aloitti heti koulun jälkeen lastenhoitajana hammaslääkäriperheessä, sittemmin sai auttaa vastaanotossa ja myöhemmin siirtyi toisen lääkärin vastaanottoapulaiseksi. Sodan aikana hän oli töissä Lotta-kahvilassa ja Aseveli-ravintolassa, jossa tapasi tulevan miehensä. Tarina jatkuu ja polveilee niin kuin elämäkin. Tarina päättyy:

Luonto on aina ollut miulle semmoinen henkireikä, kun ei miulla oikeestaan koskaan ole ollut mitään harrastuksia. Mie oon aina elänyt miun perheelle.

Tyttären näkökulmasta äidillä oli monenlaisiakin harrastuksia, hän ei vain antanut niille harrastuksen nimeä: hän teki käsitöitä, luki, matkusteli. Mutta totta: perhe oli tärkein.

Torpan tytär

Kesän aikana tein paikallishistoriikkiin jutun isän tädistä, torpan tyttärestä, työväenliikkeen aktiivista, sittemmin punaleskestä ja selviytyjästä, josta sekä minulla että lapsuuden ystävillä oli omiakin muistoja. Kävin Työväenarkistossa lukemassa asiakirjoja ja jututin ihmisiä. Kun sadan vuoden takainen aika tulee lähelle henkilökohtaistenkin kosketusten kautta, se tuntuu olevan lähellä.

Scan10005-normal.jpg

Torpan tytär (oik.) kävi kesäisin entisessä kotitorpassaan.

Puoli vuosisataa aikuisuutta

Aloitin taas vierailla kielillä keskustelemisen, nyt työväenopiston ryhmässä tandemina ja uudella kielellä. Poliittinen tilanne sai minut yrittämään vetreyttää venäjääni.

Viimeksi meillä oli aiheena Helsinki. Kun kerroin pari vuotta sitten Helsinkiin muuttaneelle pietarilaisnaiselle, että itse muutin Helsinkiin 52 vuotta sitten, hän halusi tietää, miten Helsinki on tänä aikana muuttunut.  Sanoin, että niin paljon, että sitä on vaikea lyhyesti kuvata, mutta että silloin esimerkiksi oli kuusipäiväinen työviikko. Se oli yksityiskohta, joka tuli ensimmäisenä mieleen. Itse asiassa ihan looginen yksityiskohta. Isoin muutos on minusta tosiaan tapahtunut elämäntavassa, ei niinkään siinä, miltä ulkoinen ympäristö näyttää ja mitä välineitä elämänhallintaan on. Tosinhan niitä ei voi erottaa, ovat toistensa syitä ja seurauksia.