Tänään on nimineuvos Akaki Akakievitš Bašmatškinin syntymäpäivä. Myös Nikolai Vasiljevitš Gogolilla on pian, 31. maaliskuuta, syntymäpäivä - kahdessadas vieläpä. Intohimoisia oinaita, sanoisi astrologiksi heittäytynyt ystävätär.

Akaki (otan vapauden kirjoittaa ilman isännimeä, kun tuttavuutemme on niin pitkä ja läheinen) on minun ykkössankarini maailmankirjallisuudessa, ja hänellä oli todellakin kaksi suurta intohimoa, työhön ja rakkauteen liittyvää.
Akaki nautti syvästi puhtaaksikirjoittajan työstään, hänellä oli erityisiä lemmikkikirjaimia, joita piirteli vallan hurmion vallassa. Toisen suuren rakkautensa hän löysi uudessa päällystakissa, josta lähtien hänen koko elämänsä tuntui sisällökkäämmältä, aivan kuin hän olisi avioitunut. Suhde oli täynnä huikeita onnen hetkiä, mutta myös epävarmuuden kauhuja ja kärsimystä niin kuin rakkaus on. Se oli myös tuhoavaa rakkautta.

Ilmaisut "realistinen" ja "satiiri" ovat minusta Päällystakin kohdalla loukkaavia yksinkertaistuksia; kysymys on perimmäisistä asioista, jotka tosin on kääritty tarkkanäköisesti kuvattujen arkisten yksityiskohtien ihanasti rönsyilevään vyyhtiin. Tragikoomikan läpitunkeman tarinan uskomattomat  yksityiskohdat  tuntuvat  napsahtavan paikalleen joka lukukerralla; näin absurdia elämänmeno on, itkettävää ja naurattavaa. Ja sellaiseksi ilmiselvästi vallan hurmion vallassa piirrelty.

Lainaukset ovat Hugo Jalkasen käännöksestä vuodelta 1957 - sen kautta Päällystakkiin ensimmäisen kerran lukiossa tutustuin. Minulla on myös Esa Adrianin käännös vuodelta 1972. Pidän enemmän  Jalkasen käännöksen bukeesta, síinä on aito vuosikerta-aromi, vaikka huomaankin, että Jalkanen on jättänyt  pois jotain, joka puolestaan on Adrianin käännöksessä.

Takin ryöstö pakotti Akakin epätoivoisiin, nöyryyttäviin ja turhiin yrityksiin saada takki takaisin, eikä menetyksen tuska loppunut edes kuolemaan, vaan Akakin haamunkin oli vaelleltava takkia etsimässä.  Jotkut ovat nähneet haamua vielä senkin jälkeen, kun se oli kostanut  erittäin vaikutusvaltaiselle henkilölle ryöstämällä tämän turkin.
Kun kesällä menen Pietariin, aion käydä Kalinkinin sillalla toteamassa tilanteen. Ja muutenkin silmäämään, miten Pietari juhlii Gogolin 200 vuotta.
 
Sitä ennen pääsen näkemään Ryhmäteatterin modernisoidun version Päällystakista. Siinä takki on Armanin ja toistaiseksi epäilen, voiko sellaisesta tehdasvalmisteisesta palttoosta tulla samanlainen elämää suurempi takki kuin räätäli Petrovitšin ompelemasta, jossa jokainen saumakin oli hänen omin hampainsa "rässäämä".

Eikä kaksi kolmannetta: kun vähän aikaa sitten päätin tutustua amerikanintialaiseen Jhumpa Lahiriin, käsiini osui kirjastosta romaani nimeltä Kaima. Kaima oli Gogol Ganguli. Gogolin Päällystakki oli hänen isälleensä tärkein kirja maailmassa, oli itse asiassa pelastanut hänen henkensä junaturmassa  Intiassa. Siksi pojasta tuli Gogolin kaima. Myös Lahiri todisti omasta Gogol- suhteestaan Dostojevskia siteeraten: "me kaikki tulemme Gogolin Päällystakista".