Kävin Tallinnassa katsomassa Leonardon, jolla on niin jännittävä tarina. En saa millään kuvaa siirtymään tähän, mutta sitä voi katsella vaikka täällä.

Italialainen asianajaja oli kutsunut runsas vuosi sitten asiantuntijan, Nicola Barbatellin, linnaansa Lucanian pikkukaupunkiin taidekokoelmiaan järjestämään. Linnassa oli juomatarjottimena käytetty poppelilevyä, jolle oli maalattu muotokuva. Isäntäväki ei ollut pitänyt sitä erityisen arvokkaana, mutta Barbatelli oli toista mieltä. Koska muotokuva muistutti kovasti niitä, joita Leonardo da Vincistä oli olemassa, Barbatelli kokosi kansainvälisen tutkijaryhmän selvittämään asiaa.    

Levyn takaa löytyi teksti PINXIT MEA, minun maalaamani tai maalattu minusta. Asiantuntijat, jotka tutkivat materiaaleja, totesivat kemiallisen analyysin kertovan, että maalaus oli 1400-1500-lukujen vaihteen tienoilta. Levyn  materiaali oli siis poppelia,  samaa kuin esim. Mona Lisassa. Leonardon tunnetuista maalauksista oli otettu talteen sormenjälkiä ja tästä maalauksesta rikostutkija löysi niiden kanssa identtisiä kolme - taustoja oli siihen aikaan tapana maalata sormin.

Italialainen professori tutki muotokuvaa verraten sitä tunnetuimpaan Leonardo-muotokuvaan, hänen ystävänsä ja oppilaansa Francesco Melzin liitupiirrokseen.  Ne vastasivat toisiaan.
Työryhmään kuului myös Tallinnan yliopiston maalauksen ja maalaustekniikan opettaja Orest Kormašov, joka on siirtänyt muotokuvan piirteet kolmiulotteisina kipsiin. Sekä  muotokuva että veistos ovat tämän viikon esillä Kadriorgin museossa. Veistoksen vierellä kulkee  Kormašovin oppilaan Helen Kokkin tekemä tietokonesimulaatio. Siinä näytetään, että kun kipsiveistos käännetään 22,5 asteen kulmaan edestä katsottuna, se yhtenee maalauksen kanssa. Videolla kuvitetaan myös Leonardon Codex Atlanticuksessaan esittelemää kahdeksankulmaista maalauskammiota, jossa taiteilija voi peilien kautta maalata omakuvansa. Tällä menetelmällä kulma on sama, 22,5 astetta.

Tällä viikolla keskiviikkona, torstaina ja perjantaina on museossa tilaisuudet, joissa italialainen tutkija Gianni Glinni ja kaksi em. virolaisasinatuntijaa puhuivat aiheesta.
Minä satuin paikalle päivänä, jolloin esitelmää ei ollut. Siitäkö johtuu - ja puolenpäivän ajasta - että ei tarvinnut jonottaa yhtään. Olin kyllä pukeutunut pakkasessa jonottamista ajatellen.

Työ on ilmeikäs ja hieno, mestarin käsialaa, kuten kuvasta voi nähdä. Ja panee mielikuvituksen liikkeelle. Olin mielissäni, että sain nähdä maalauksen. Huhtikuussa tutkijaryhmä määrittelee, onko kysymyksessä todella Leonardon omakuva. Jos, niin sitä ei jatkossa nähdä Italian ulkopuolella.

Minullakin on tarjotinomakuva taiteilijasta...

Pauliina Turakka-Purhosen omakuva nimittäin. Hän sai Suomen Taideyhdistyksen maineikkan Dukaattipalkinnon vuonna 2006 ja oli vähää aiemmin avannut Huuto -galleriassa näyttelyn.
Pidin kovasti puutarjottimille akryyliväreillä maalatuista muotokuvista, ja koska hinnatkin olivat kohtuulliset ja minulla sattui olemaan vähän ylimääräistä, varasin taiteilijan omakuvan.
Kun näyttely päätyttyä menin hakemaan työtä, palkittu taiteilija sanoi, että ” jos aiot käyttää tätä tarjottimena, niin pitäisi laittaa akryylilakka päälle”. Minä kauhistuin.
- Hyvänen aika, en missään nimessä! Tästä tulee sukukallleus, jonka lastenlapset myyvät isolla voitolla, minä sanoin.
Luulen että taiteilija ymmärsi kyllä, että tarkoitukseni ei ollut tunnustautua ahneeksi, vaan että yritin sanoa, miten hienona työtä pidin.