Tulkitaanko matka Venäjälle tässä maailmantilanteessa jonkinnäköiseksi kannanotoksi?  Muutama alkuperäisestä matkaseurueestamme oli sitä mieltä ja perui suunnitellun matkan.

Ajatus matkasta Manifesta 10:een Pietariin nousi ensimmäisen kerran esiin jo joskus toista vuotta sitten. Näkisi laajasti eurooppalaista nykytaidetta ihan tässä naapurissa ja samalla myös venäläistä nykytaidetta sekä viime vuosisadan alun avantgardea - se kiehtoo minua erityisesti.  Matkaa harkitsi kyllä sittemmin vähän muulta kantilta itsekin. Mutta olen nyt lähtemässä viikon päästä. Itseäni viisaammassa ja asiantuntevammassa seurassa – sekin vaikutti päätökseen.

Manifesta on eurooppalaisista kuvataidebiennaaleista nuorin, eniten ajan hermolla oleva ja liikkuvin, joka kerta eri paikassa. 20-vuotisjuhlavuonnaan se on nyt Eremitaašissa, jonka 250-vuotisjuhlat puolestaan ovat yksi syy paikan valintaan. Näyttelyn pääkuraattori saksalainen Kasper König on sanonut toivovansa paikanvalinnalla saavansa aikaan dialogia nykytaiteen ja vanhemman taiteen välillä. Eremitaašissa on valtaisasta kokoelmasta kaivettu dialogiin esiin mm. harvoin nähtyjä Matisseja.

matissedance-normal.jpgmatissemusic-normal.jpg

Venäläisen taidemesenaatti Pjotr Štšukinin tilaamat Tanssi (vas.)ja Musiikki esimerkiksi ovat nähtävillä rinnakkain. Pietarilaisilta on kuulunut valituksia siitä, että työt ovat esillä ”niin kuin Matisse olisi osanottaja”. Siitäkin on naristu, että miten nyt Eremitaašiin nykytaidetta, sehän on pelkkää installaatiota ja performanssia.

Ihmisoikeustilanne ja Ukraina boikottien taustalla

Boikoteissa ja protesteissa, joita näyttelyn ympärillä on syntynyt useita, on kuitenkin ollut kysymys isommista asioista.  Venäjän Ukraina-politiikka on tietysti ollut pääasiallisin syy, myös erilaiset ihmisoikeuskysymykset ovat olleet esillä.  Biennaaliin osallistumista on pidetty jonkinlaisena tukena Venäjän viralliselle politiikalle ja osallistumisia on peruttu.

Jandeksailtu

Kävin keväällä poistattamassa koneeltani haittaohjelman kirjaston läppäritohtorilla. Mies sattui olemaan venäläinen ja pyysin häntä laittamaan kirjanmerkkeihini venäläisen Jandeks-hakukoneen etusivun. Sitä kautta olen nyt päässyt lukemaan venäläissivustojen näkemyksiä.

Viime aikana olen jandeksaillut Manifestasta ja oikeastaan sen ansiosta olen vakuuttunut, sinne kannattaa sittenkin mennä.  Manifestasta löytyy mainio selvitys gigamir.net -sivustolta – osa postaukseni tiedoista on poimittu siitä. Jutussa selvitetään Manifestan historia, luetellaan protestit ja boikotit sekä järjestäjien kommentit niihin.

Manifesta tuntuu myös venäläisille olevan jonkinlainen ikkuna Eurooppaan. Ikkuna saattaa pian sulkeutua uuden putinilaisen kulttuuripoliitikkaohjelman seurauksena. Kun valmisteilla ollut ohjelma hyväksytään, valtion tukea on sen jälkeen luvassa vain ”isänmaalliselle taiteelle” ja erilaiset ”eurooppalaiset arvot” torjutaan. Manifestalle Pietari ehti myöntää summan, joka oli kolme kertaa suurempi kuin minkä Moskova myönsi omalle biennaalilleen, kuten em. sivustolla kerrotaan.  Sitä haluaa ajatella, että jos yksittäisen ihmisen matkalla nyt jollekin osoittaa tukeaan, niin nimenomaan näille ”eurooppalaisille arvoille”.

Monenlaista tietoa Venäjästä

Vaikka venäläismedia on pääosin valtion kontrollissa, niin muutakin tietoa löytyy. Esim. juuri tuolta gigamir.net- sivustolta. Sinne löytää halutessaan myös venäjäksi Jandeks-hakukoneen kautta. Samoin kuin vaikka Novaja Gazetan sivuille. Ihmisten enemmistö kuuluu kuitenkin saavan maassa tietonsa pääasiassa valtion tv-kanavilta.

Venäläisiä ymmärtääkseni olen yrittänyt lukea erilaista kirjallisuutta. Suomessa lapsiasiamiehenä tunnetun tv:n tähtijuristin ja dekkarikirjailijan Pavel Astahovin Valtaajat nosti hiukset pystyyn: laki näyttäytyy siinä välineenä, jota käytetään, jos se kannattaa.

Erityisen kiinnostavana pidin Leena Liukkosen Venäläiset tulevat -kirjaa. Mielessä jäi kaihertamaan yksi Liukkosen masentavahko huomio. Kun kauhistelemme Venäjän korruptiota ja oikeusvaltiopiirteiden puuttumista, kannattaa muistaa, että Venäjällä toimitaan niin kuin enemmistössä maailman maita. Me täällä Euroopan pohjoislaidalla edustamme poikkeusta, Liukkonen kirjoitti. Leena Liukkonen näytti muuten olleen mukana Itä-Ukrainassa siinä ETYJ-tarkkailijaryhmässä, joka kävi paikalla ennen kuin ryhmiä alettiin ottaa separatistien ”vieraiksi”.