Amerikanjuutalainen poikaystävä - runsaat 40 vuotta sitten - löysi jostain Henry Millerin teoksesta limerikin, joka riemastutti häntä:
There was a young girl from Peru,
who dreamed she was raped by a jew.
She woke up one night
and to her delight
she found she was perfectly true.


Meilläkin alkoi limerikkitehtailu. Poikaystävä kirjoitti minulle:
There was a young girl from Helsinki,
whose boyfriend was dirty and stinky.
She washed him one night
and to her delight
he fell all the way down the sinky.


Senkin jälkeen kun kaveri oli mennyt alas viemäristä, olen jatkanut limerikkien kirjoitusta. Kannustavan limerikin saa minulta usein merkkipäiväänsä viettävä. Tässä yksi mestariluomistani:
Lissu tyttö on Kallion laidan,
vaan ei pesijä kenenkään paidan.
Vain maailmaa matkaa
ja vieläkin jatkaa,
jos aukee kukkaro valtion saidan.

(Lissulla oli takanaan kaksi ulkomaista stipendimatkaa ja kolmas haussa.)

Vaikka pöytälaatikkokirjailijana olen ujo, niin limerikkirunoilijana olen melko estoton. Olen mm. kirjoittanut yhdelle kansainvälisesti tunnetulle runoilijalle syntymäpäivälimerikin hänen äidinkielellään, jota hallitsen melko puutteellisesti.

Jokin vuosi kestoinspiraation puhkeamisen jälkeen kävi Irlannissa. Kiertelin Dublinin kirjadivarit ja yritin löytää jotain limerikeistä/limerikkejä. En löytänyt mitään.

Muuten kumma juttu, miten runomitta auttaa muistamista! Nuo edellä olevat muistin nimittäin kaikki ulkoa, vaikka tähdellisempiä asioita on usein mahdoton palauttaa mieleen.
Kaikkein vanhin muistuma on kuitenkin Joulukärpänen -nimisestä lehdestä, jota isä tapasi ostaa:
Näin lausui Berlingske Tidende
mitään harkitsematta ei Eden tee
vaan lomalle lähti
kun himmeni tähti
ja seurana häll´oli viiden tee.


Eden erosi pääministerin paikalta vuonna 1957, joten runo on säilynyt muistissani 53 vuotta. Miksi?
Luultavasti siksi, että ulkomaiset nimetkin oli saatu rimmaamaan mielestäni niin valtavan taidokkaasti. Saan luultavasti limerikeistä samansukuista nautintoa kuin sanaristikkojen ratkojat omasta innostuksen kohteestaan.