Ällistyttävän hölmöstihän tämä eläkeiän nostoyritys on junailtu. Eläke on se osa palkkaa, joka on rahastoitu odottamaan myöhempää käyttöä - näin on sovittu työmarkkinaosapuolten välillä, joten niiden kanssa asian jatkostakin pitäisi sopia.
Mutta kun hölmöyttä on nyt ilmassa, se panee minut kertomaan tämän ehkä vääriä ratkaisuja tukevan totuuden.

Olen aina tiennyt, että elämä helpottaa tai oikeastaan alkaa vasta sitten, kun saan viimeisimmän pakollisen homman tehtyä. Sitten pääsee katsomaan todellisuutta kasvoista kasvoihin.

Koulussa tiesin, että elämä alkaa, kun koulu on ohi; opiskellessa, että elämä alkaa kun pääsee työelämään. Työaikana minulle selvisi, että elämä sanan varsinaisessa merkityksessä = aikaa tehdä kaikki ne asiat, joita todella halusi - alkaisi eläkkeellä. Sitten kun pakollinen lusiminen dedlainien ja muiden velvollisuuksien kierteessä päättyisi. 

Eläkkeelle jäännin kajastaessa tuli liitytyksi pariin yhdistykseen ja otetuksi jotain muutakin hommaa. Nyt on edelleen tuttuja ja turvallisia dedlaineja ja pari kun-tämän-saisi-alta-pois-niin-ikinä-en-enää-lupaa-mitään. Ja jokunen elämä-alkaa-sitten-kun-tämän-saan-pois-käsistä. Voisikohan tätä kutsua elämänpeloksi?

Kaksi uutista nuoremmille, ensin se huonompi: eläkkeellä ei ehdi mitään. Koko ajan pitää etsiä avaimia, kännykkää, kelloa, rahapussia, erilaisia muovikortteja ja papereita. Ja jos löytää, pitää yrittää äkkiä muistaa, mitä varten niitä etsi. Hyvällä onnella voi ehtiä tekemäänkin sen, mitä varten niitä etsi. Ei siis kannata siirtää eläkeaikaan mitään.

Ja sitten se hyvä: vanhana ei tule juurikaan viisaammaksi. Mutta jos pitää itsensä  fyysisesti kunnossa, voi kuitenkin liikuskella tekemässä niitä samoja tyhmyyksiä kuin aina ennenkin. Toisaalta - jos ei pysty liikkumaan, tyhmyyksiä voi nykyään tehdä ihan kotioloissakin esim. netin välityksellä, kuten tästäkin huomaa!