Helsingissäkin on sen verran lunta, että sen saa narahtamaan jalan alla, ja maisema on lumisateen pehmentämä.
Tein pitkän lenkin, kuljin senkin talon edestä, jossa miehen kanssa asuimme, ennen kuin muutama vuosi sitten lähdimme eri suuntiin.
Uusilla asukkailla oli ikkunoissaan vaaleampia verhoja kuin meillä.

Kävelytiellä varmaankin läheisen työmaan koneet  olivat tiivistäneet yöllisen lumen tiiviiksi ja siihen satoi kaiken aikaa uutta päälle. Lensin selälleni ja kajautin vain huivin peittämän takaraivoni maahan.
Joku tuntematon mies oli kai nähnyt komean kaareni matkan takaa, koska vastaan tultuaan sanoi, että tähän aikaan vuodesta pitäisi pitää huppua päässä ja harjoittaa gorillakävelyä. Hän esittikin miten: vähän etukenossa, polvet koukussa ja lyhyitä askelia tepsuttaen.  Sillä lailla ei liukastuisi.
Minä puolestani jaoin hänen kanssaan Stanislaw Jerzy Lecin elämänohjeen: älä kulje tallattuja polkuja, liukastut. Täytyy myös ruveta käyttämään liukuesteitä kengissä.

Työtuolimatka Tadžikistanista Ghanaan

Salomat Tadžikistanista, hedelmäkauppias, jolle lainasin noin vuosi sitten 25 dollaria Kiva-organisaation kautta, on maksanut lainan takaisin. Summa meni nyt edelleen ghanalaiselle Rebeccalle, 32-vuotiaalle neljän lapsen äidille, elintarvikkeita myyvälle tienvarsikauppiaalle. Hänelle kootaan 700 dollarin summaa, jolla hän ostaa tukusta ruokatavaroita. Hänen tavoitteenaan on saada lapsilleen mahdollisimman hyvä koulutus.

Kiva kertoo sekä henkilöstä, hänen maastaan ja siellä Kiva-lainoja hallinnoivasta organisaatiosta ja jopa siitä, ketkä muut ihmiset tuon 25 dollarin summan ovat lainanneet. Syntyy melkein jonkinlainen henkilökohtainen suhde, tuntee olevansa mukana optimistisessa hankkeessa. Vaivatta ja pienellä rahalla.