Samuli Heimosen näyttelyä oli useampikin tuttu kehunut ja kiinnostava se olikin. Vuoden 2008 nuoren taiteilijan näyttely koottiin Tampereelle ja nyt se on Helsingissä kaupungin taidemuseon Meilahden tiloissa. Kiinnostava - kulunut ilmaisu, mutta tarkoitan sanoa: siellä on monennäköistä aika erityyppistä työtä, vaikka ne ovat kohtalaisen lyhyeltä ajalta, iso osa tältä vuodelta. Eläimiä, muinaisia temppeleitä, geologisia aikakausia. Heimosella on niin hyvät kotisivut, ettei vaikutelmiaan enempää kannata ruveta kuvailemaan.

Paikalla esitettävässä filmissä Heimosta näytetään omassa ympäristössään entisesssä kangasniemeläisessä koulussa ja luonnossa koiriensa kanssa. Oikeastaan olisi kannattanut katsoa filmi ensin, niin olisi ymmärtänyt kuvia paremmin. Tai ainakin eri tavalla. Ymmärtämisestä Heimonen sanoi filmissä, että hänen mielestään se, miten ymmärtää hänen töitään ei ole niin tärkeää. Katselija katsoo niitä oman tarinansa läpi - ja oman tarinansa läpi myös taiteilija on tehnyt ne. Mutta katsojaa hän piti työnsä kannalta tärkeänä; työ on valmis vasta, kun joku on kokenut sen.
Taisikin olla sama filmi, joka sivujen mukaan tuli eilen Teemalta ja tulee uudestaan 17.12.

Heimosen nimeen törmäsin ensimmäisen kerran, kun yhden nuoren toimittajan kanssa useampi vuosi sitten elättelimme ajatusta kolmen EU-maan taiteilijoiden kiertävästä symposiumista. Ajatus jäi, kun rahaa ei tullut. Tämän nuoren naisen listalla oli Heimonen ollut jo silloin. Hyvä tulevaisuusnenä onkin toimittajalle mainio ominaisuus.