Kuulin radiosta Äänekäs kevät-kirjasta, joka on luokiteltu ekokriittiseksi kirjallisuudentutkimukseksi. Juttelin vähän samasta aiheesta ystävättären kanssa viikonlopulla Tampereella. Ystävättärellä on pihamökki yövieraita varten ja mökin yöpöydällä on vakiolukemisena Tshehovin näytelmiä näinä uusina Martti Anhavan käännöksinä. Meikäläisen muistilla varustetulle henkilölle ne ovat kaikki joka kerta uusia, mutta tällä kertaa luin Vanja-enon. En ollut muistanut, miten moderni ja voimakas luontosuhde lääkäri Astrovilla oli, häntä voisi nykykielenkäytössä kutsua melkein luontoaktivistiksi. Ihmettelin sitä ystävättärelle, joka muistutti, että luonnon suojelemisen ajatus tulee esiin monissa Tshehovin näytelmissä ja sanoi, että on ajatellut joskus kirjoittaa Tshehovin luontosuhteesta. Toivottavasti saa aikaiseksi, aikomuksia ja ideoita on kyllä aika runsaasti : ).

Mutta siitä tuli myös mieleen Jukka Ammondtin Niskavuoren talosta Juurakon torppaan, jonka luin viime kesänä – ja jota suosittelen kaikille Hella Wuolijoesta kiinnostuneille. Siitä saa valaistusta mm. Hella Wuolijoen luontosuhteeseen. Mutta erityisesti jäi mieleen Niskavuoren nuoren emännän ensiesitystä koskenut kohta. Kun Eino Salmelainen ohjasi sen, hän ”sovitti” siitä pois kaupunkilaistyttö Ilonan voimakasta luontosuhdetta koskeneet kohdat. Ja ”Niskavuori-ohjauksellaan Eino Salmelainen myös paalutti niskavuorelaisen näyttämömaiseman ja tulkinnan vuosikymmeniksi eteenpäin”, kuten Sinisessä laulussa Salmelaisen merkityksestä todettiin. Valentin Vaalan filmissä Ilonaa kuvattiin luonnon keskellä siitä nauttimassa, mutta näitä viime vuosien teatteritulkintoja en ole nähnyt – mahtaakohan luontosuhde jossakin niistä olla palautettu takaisin?