Kuulin radiosta Äänekäs
kevät-kirjasta,
joka on luokiteltu ekokriittiseksi kirjallisuudentutkimukseksi. Juttelin vähän
samasta aiheesta ystävättären kanssa viikonlopulla
Tampereella. Ystävättärellä on pihamökki
yövieraita varten ja mökin yöpöydällä
on vakiolukemisena Tshehovin näytelmiä näinä
uusina Martti Anhavan käännöksinä. Meikäläisen
muistilla varustetulle henkilölle ne ovat kaikki joka kerta
uusia, mutta tällä kertaa luin Vanja-enon. En ollut
muistanut, miten moderni ja voimakas luontosuhde lääkäri
Astrovilla oli, häntä voisi nykykielenkäytössä
kutsua melkein luontoaktivistiksi. Ihmettelin sitä
ystävättärelle, joka muistutti, että luonnon
suojelemisen ajatus tulee esiin monissa Tshehovin näytelmissä
ja sanoi, että on ajatellut joskus kirjoittaa Tshehovin
luontosuhteesta. Toivottavasti saa aikaiseksi, aikomuksia ja ideoita
on kyllä aika runsaasti : ).
Mutta siitä tuli myös mieleen Jukka Ammondtin Niskavuoren talosta Juurakon torppaan, jonka luin viime kesänä – ja jota suosittelen kaikille Hella Wuolijoesta kiinnostuneille. Siitä saa valaistusta mm. Hella Wuolijoen luontosuhteeseen. Mutta erityisesti jäi mieleen Niskavuoren nuoren emännän ensiesitystä koskenut kohta. Kun Eino Salmelainen ohjasi sen, hän ”sovitti” siitä pois kaupunkilaistyttö Ilonan voimakasta luontosuhdetta koskeneet kohdat. Ja ”Niskavuori-ohjauksellaan Eino Salmelainen myös paalutti niskavuorelaisen näyttämömaiseman ja tulkinnan vuosikymmeniksi eteenpäin”, kuten Sinisessä laulussa Salmelaisen merkityksestä todettiin. Valentin Vaalan filmissä Ilonaa kuvattiin luonnon keskellä siitä nauttimassa, mutta näitä viime vuosien teatteritulkintoja en ole nähnyt – mahtaakohan luontosuhde jossakin niistä olla palautettu takaisin?
Kommentit