Amerikanjuutalainen poikaystävä - näitä itärannikkolaisia - kävi ensimmäistä kertaa Israelissa kuuden päivän sodan jälkeen. Tuli laivalla. Kun hän Haifan satamassa maihin astuttuaan näki ”ne kivääreihinsä nojaavat karvaiset miehet ja naiset”, kuten hän kuvasi, ensimmäinen ajatus oli kuulemma: mutta missä kaikki  j u u t a l a i s e t  ovat!

Nyt kun lukee tietoja Kaukasiasta, voisi tietysti kysyä "mutta missä kaikki venäläiset ovat", ne joita Tšehov ja muut klassikot kuvasivat? No, eihän niitä ollut Tšetšeniassa eikä niitä ole pitkään aikaan näkynyt Moskovassakaan.
Toisaalta - mitä enemmän kuulee ja lukee konfliktista, sitä enemmän tulee mieleen kysyä "mutta missä  kaikki georgialaiset ovat", ne lempeät tyypit, joita Pirošmani maalasi;  naiset ja miehet, jotka sen 70-luvun ohjaajan - nimeä en nyt muista - filmeissä lauleskelivat moniäänisesti vuorilla ja halusivat vain elää omaa elämäänsä, se tasapainoisesti harkitseva pappa, joka laittoi pitkään odotellun päärynäntaimensa  rospuuttoaikaan kuormurin pyörien alle, että kulkuneuvo pääsi liikkeelle.

Näinhän eivät tietysti kysyisi kaikki suomalaiset.