...nimittäin Toisten puolueen.
Kun astuin Kalhama & Piipon galleriaan, näin että seinällä vilisi heijastettuja sanoja. Sanoin itselleni, että jaahah, vai Sandison on innoittanut. Sandison sai edellisen Ars Fennican ja nyt tämä Terike Haapoja on Ars Fennica ehdokkaana...Sitten näin ja kuulin mikrofonit, joista tuli filosofista tekstiä. Jaahah, vai Markus Kåhren Pidotkin on innoittanut. Äkkiä katsoen näytti kyllä samalta, mutta ihan erilaisesta asiasta oli kysymys. Tämä oli tendenssitaidetta. 

Toisten puolue on haluaa kysyä, minkälainen olisi yhteiskunta, jos päätöksenteon pohjana olisivat kaikkien äänioikeudettomien lajienkin oikeudet, eläinten ja luonnonkin siis. Haapoja on koonnut asiantuntijajoukon näkemysten perusteella periaateohjelman puolueelle.
Galleriassa jaetaan kannattajakortteja täytettäväksi. Minäkin täytin yhden, vaikka ääneni tulevissa vaaleissa menee edelleenkin ns. vanhoille puolueille...Eikä tämä puolue taida esiintyä neljänkään vuoden päästä pääministeripuolueiden tv-tentissä. Mutta olisi mukavaa, jos muissa puolueissa ohjelmia olisi tarkistettu pari piirua toistenkin lajien suuntaan.

Kalhaman & Piipon galleristi muuten kertoi ylpeänä, että Ars Fennica-ehdokkaana on toinenkin gallerian taiteilijoista, Hannaleena Heiska.

 


Helsingin Sanomien arvostelija näki Kaisaleena Halisen Hidasta valoa-näyttelyn karvaisen puun ja samettikantojen olevan populaarikulttuurin kauhukuvastoa, kuin goottimusiikkivideon lavasteista. Videoita en ole nähnyt, joten mielikuvat tulevat muualta, luonnosta nämäkin. Karvainen puu toi mieleen jonkin myyttisen, sukupuuttoon kuolleen mustan peuran jättisarvet. Ja ison salin täyttäneet, mustalla sametilla päällystetyt kannot näyttivät surevan edessä olevaa lopullista ratkaisua ja avohakkuuaukean kyntöä. Karvaisuus jotenkin tuntui lisäävän puiden sukulaisuutta meihin eläinkunnan edustajiin. Yhden pienen kannon päällä oli sideharsosidos. Vammainen taisi olla työn nimi.

Suru ja kärsimys löivät vastaan myös, kun kävelin sisään Henry Wuorila-Stenbergin näyttelyyn  - nyt ei ollut kysymys luonnosta, vaan luonnonherrasta. Jonkinlaisia rujoja ikoneita. Erityisesti Job ja Maria Egyptiläinen toistuivat kuvissa - vai olivatko ne laajennettuja omakuvia, kärsimyksen omakuvia?

Eläintarinoita lapsille ja vanhemmille

Galleriakierroksella oli tarkoitus saada ns. muita ajatuksia. Ne olisivat olleet aika totisia, ellen olisi pistäytynyt Anhavan naapurissa, Galleria Kaarisillassa, jossa oli esillä klassisen japanilaisen Ravintola Hirveä -satukirjan kuvitus.
Yhdessä kuvassa ravintolan edessä seisoo hirvi ja tulin kysyneeksi galleristilta, onko kirjan nimi japaniksi jotenkin kaksitulkintainen. Hän ei osannut sanoa, mutta englanniksi kuulemma on, sana order, käsky, tilaus esiintyy siinä molemmissa merkityksissään. Se mitä hän kertoi sadusta, sai minut googlaamaan kotona. 
Melkoinen tarina - luonto potkaisee kengitetyllä kaviolla! Ehkä en osta kirjaa Kanamarjalle, mutta hänen kasvissyöjävanhempansa voisivat nauttia komeasti kuvitetusta tarinasta sekä sen absurdista huumorista ja filosofiasta.

kuva: Mia Ruohonen

Kun puhuin tyttären kanssa puhelimessa, taustalta kuului Kanamarjan ääntelyä, lausunnalta kuulostavan nuotin seassa välillä erilaisia hihkaisuja. Hän luki kuulemma itselleen Eläinlapset-kirjaa. Oli siis ottanut oppia aikuisista, jotka kirjaa lukiessaan olivat välillä määkineet, hirnuneet tai piipittäneet.