Luin vähän aikaa sitten Tarja Laitiaisen Taksi Kabuliin -kirjan, joka kertoo Afganistanin tilanteesta - tosin jo muutaman vuoden takaa. Se yksityiskohta, joka taisi järkyttää minua eniten, oli tieto että mullaheista valtaosa oli lukutaidottomia.
Heidän Koraani-tulkintansa - ja maailmantulkintansa - perustuvat siihen, mitä he ovat nuorina oppineet ulkoa medreseissä. Tai kuulevat muilta.
Kun tietää - kokemuksesta - miten tarkoitushakuisesti muisti vääristelee,  kauhistuttaa ajatus siitä, että esimerkiksi itse olisi pelkän nuoruudessa opitun tiedon varassa. Tai sen, mitä joku sanoo - olen nimittäin näkötyyppi. Ja ehkä siksi vasta kirjoittaminen selvittää usein itsellekin, mitä loppujen lopuksi ajattelen. Sekin mahdollisuus olisi siis poissa.

Toisaalta - Afganistanissa operoivissa Nato-johtoisissa joukoissa osataan lukea, mutta miten on ns. toisen asteen lukutaidon kanssa? Sitäkin tulee miettineeksi, kun lukee jatkuvasti kauhistuttavia uutisia maasta.

Tänään on näköjään Maailman lukutaitopäivä. Mullaheille ei voi lähettää aapisia, mutta Ugandaan voi. Toivottavasti niillä on parempia seurauksia.

Että vähän horjuttaisin edellistä: Aakkossuola kirpaissut ei koskaan miehen suuta - lukutaidotonta miestä kuvaavan säkeen olen lukenut joskus noin 40 vuotta sitten.
Muistan sen ulkoa, koska se oli minusta niin upea. En tiedä, mikä osuus on alkuperäisellä kirjoittajalla Vladimir Majakovskilla ja mikä kääntäjällä Arvo Turtiaisella. Minun muistillani tuskin on mitään osuutta.
Täytyy jälleen kerran ihailla Turtiaista venäläisen mitallisen runouden kääntäjänä. Venäläisessä runoudessahan mitallisuus on voinut hyvin pidempään kuin meillä, Anna Ahmatova ja Josef Brodskykin kirjoittivat vaikeasti käännettävää mitallista.