Mummon pieni Kanamarja on oppinut ryömimään jo ennen kuin viiden kuukauden huomattava ikä tuli täyteen, ja hän kävi esittelemässä taitojaan. Mummo pesi tarkkaan lattiat, mutta Kanamarjan äiti on sitä mieltä, että lapsia pitää siedättää normaalilla lialla, että välttyisivät allergioilta.

Mummo sai kyydin kaupunkiin ja kävi hakemassa viikon verran citysiedätystä kokoustamalla pari kertaa, käymällä näyttelyissä ja tapaamalla tuttavia. Tietokone oli maalla ja Helsingin Sanomien osoitteenmuutos, joka normaalisti toimii käsittämättömän hyvin, ei nyt onnistunut - luultavasti olin itse tehnyt jotain väärin. Uutiset tavoittivat minut siis vähän huonosti ja muutenkin citysiedätys tuntui harmoniselta. Ihanhan sinne palaa - sitten myöhemmin.

Nyt tuolla ulkona puut taipuvat hätääntyneen näköisinä tuulessa, mutta pirtin uunissa kohisee kodikas tuli.

Gandhi Lähi-idästä


Sähköpostista löytyi intialaistaustaiselta ystävältä tullut viesti, jossa oli Gandhi-sitaatti vuodelta 1938:

"My sympathies are with the Jews for being treated so insensitively by the  Europeans... but my sympathy does not blind me to the requirements of justice for Palestinian Arabs.
The cry for the national home for the Jews does not make much appeal to me... Why should they not, like other peoples of the earth, make that country their home where they are born and where they earn their livelihood and fight for any injustices that prevail there? Why should Palestinian Arabs pay the price of Europe's inability to recognize the Jews living amongst them for more than a thousand years.

Surely it would be a crime against humanity on the part of the European ruling class to reduce the proud Palestinians Arabs so that Palestine can be illegally and forcily granted to the Jews of Europe partly or wholly as their national home.
Just as Europe has no right to own their empires in the world, they also have no right to make Palestinians homeless".


Rauhanneuvotteluille toivotan minäkin menestystä ja niistä puheenollen: olen osallisena liiketoiminnassa Länsirannalla. Ruu haastoi minut aikoinaan Kiva -organisaatioon ja olen lainannut 25 dollaria jollekin lainan tarpeessa olevalle. Ghanalainen perheenäiti maksoi kadunvarsikauppaa varten lainaamansa summan ja lainasin sen edelleen bethlehemiläiselle nuorelle miehelle. Yliopiston lähellä ei ole ainoataakan kahvilaa tai ruokapaikkaa ja nuori mies perusti sellaisen rahoittaakseen omia opintojaan ja auttaakseen perheensä elatuksessa.

Kekkosmuisto ei unohdu

Näin Kekkosen syntymäpäivänä pitää kertoa yksi henkilökohtainen muisto hänestä. Tai oikeastaan se on henkilökohtainen muisto minusta ja unohtumattomista noloudenhetkistäni.

Suuren vaaliliiton naiset kävivät pyytämässä Kekkosta ehdokkaakseen joskus 70-luvun alussa ja lehdet lähettivät paikalle naistoimittajia. Tilaisuudessa ei ollut oikeastaan  mitään selostamista, mutta paikalla kuului olla.

Muissa toimituksissa oli ilmeisesti paikalle lähetettävälle toimittajalle kerrottu odotettavissa olevasta  seurapiiritapahtumasta etukäteen. Meillä pojat ilmoittivat siitä vähän ennen tilaisuutta enkä kyllä itsekään ymmärtänyt oikein tapahtuman luonnetta, vaan ilmestyin linnaan normaalissa työlookissa. Paksu käsinneulottu hame-villatakki-yhdistelmä, polveen asti ulottuvat mustat läskipohjasaappaat ja koska oli ns. bad hair day, musta niskaan solmittu villahuivi.
Naulakolla naisjoukon takkien alta näkyi kuoriutuvan sieviä vierailupukuja ja laukuista kaivettiin piikkareita, todellakin jokaisesta laukusta. Katsoin Kansan Uutisten toimittajan suuntaan, olisiko edes hän...ei, piikkarit ja tyylikkäässä harmaassa kiharakampauksessa jopa kimallusta.

Joukko ohjattiin piikkareissaan ja yksissä läskipohjasaappaissaan saliin. Sali oli muuten tyhjä, mutta nurkassa oli rokokootuoli. Saapastelin helpottuneena tuolin taakse ja muita osallistujia oli niin paljon, että tuolin edustakin täyttyi ihmisistä. Sitten avautuivat salin toisen  pään kaksoisovet ja presidenttipari asteli sisään. He halusivat kätellä meidät. Ja niin me  sipsuttelimme/saapastelimme jonossa käteltäviksi...