Siitä juhannuksesta on aikaa. Ystävätär ehdotti, että lähtisimme mukaan, kun isompi porukka aikoi viettää juhannusta yhden osakunnan mökillä. Organisoijan tunsimme, reipas tyttö, johon ystävätär oli tutustunut, kun ei erilaisista ukaaseista huolimatta ollut palauttanut yhtä kirjaston kirjaa. Tyttö oli ilmoittanut, että hän hakee sen itse siltä, kun annatte osoitteen. Näin tutustuimme tähän tarmokkaaseen tyttöön.

Me kolme lähdimme junalla kohti seutua, kaksi meille tuntematonta poikaa liittyi matkalla mukaan. Ihan mukavia poikia sinänsä, mutta jotenkin minusta tuntui, että ne odottivat toisenlaisia tyttöjä. Eivät esimerkiksi tuntuneet erityisen innostuneilta, kun tuliaiskahveilla mökissä tarjosin heille erikoisuuttani, tatti-tattaripiirakoita.
Mökin kaivon vesi kävi kuulemma saunavedeksi, mutta ei juoma- ja ruokavedeksi. Kaverukset pantiin ensimmäiseksi kantamaan saunavedet. Reipas organisoija lähetti heidät sen jälkeen hakemaan juomavettä. Sitä sai kilometrin päässä olevan maalaistalon pihakaivosta, talonväki oli antanut luvan. Täydet juomavesiämpärit löytyivät aikanaan pihasta, kaveruksia emme nähneet sen koommin. Mutta muuta porukkaa  alkoi valua paikalle.

Ruokahuoltoa suunniteltaessa olin pahoittanut ystävättäreni mielen. Hän oli ehdottanut, että keittäisimme ison kattilan kalasoppaa, jota sitten lämmitettäisiin. - Kala on ainoa ruoka-aine, joka ei kestä lämmitystä, olin puuskahtanut. Ystävätär oli sen jälkeen aika vastahankainen minun esityksilleni, mutta pitkien neuvottelujen jälkeen päädyimme edullisesta luisesta lihasta tehtyyn muhennokseen, perunoita ja soppavihanneksia lisäksi. Yksi pienkoneella paikalle saapunut kaveri kehui sitä kovasti, lentokoneen omistajat eivät varmaan sellaista joka päivä syöneetkään.
Illalla joimme viiniä ja lausuimme runoja, oli sovittu etukäteen, että jokainen esittää yhden runon. Minulla oli Hafizin runo joka alkaa: “ Tule, sillä toivomme on virrassa keinuva talo.” Siinä sanotaan mm.: “mutta niiden ihmisten seura vetää minua puoleensa, joiden sydän hehkuu palavana, vaikka todistettiinkin, että tämä maa ei ole mitään”. (Muistinvarainen siteeraus, Bromsin käännös). Ilta oli hieno, paikalla oli tosiaan juuri niitä ihmisiä, joiden sydän olisi hehkunut varmaan ilman viiniäkin.

Kun käytiin nukkumaan,  yksi pari sai erillishuoneen, me sinkut haimme yösijamme eri puolilta isoa tupaa.
Aamulla avasin silmäni noin kahdeksalta, toiseksi ensimmäisenä. Se ensimmäinen oli yksi psykologi. Nehän ovat hulluimpia. Hän vinkkasi minua ylös ja tarttumaan yhden puusohvan toisesta päästä. Hän suputti, että tupa oli aivan päin honkia kalustettu,  kalusteet pitäisi siirtää oikeille paikoille. Yritin suputtaa vastaan, että ei nyt, kaikkihan nukkuivat. Mutta hän oli sitkeä, melkein suuttui  ja riitaa välttääkseni rupesin nostelemaan huonekaluja hänen kanssaan. Jotkut puusohvilla nukkuvista eivät oikein pitäneet asiasta ja keittiöpsykologi olisi voinut sanoa operaatiosta yhtä ja toista, mutta piti suunsa kiinni.
Siitä juhannuksesta minulla on täällä muistona keltaista päivänliljaa. Otin mökin pihalta mukaani yhden juuren, joka noin 40 vuodessa on muuttunut moneksi reheväksi pehkoksi.

Toivotan muistorikasta juhannusta myös blogissa pistäytyjille - ja valoisaa, oli sää mikä hyvänsä! Juhannuksen jälkeen häviän joksikin aikaa Baltian suuntaan.